Yksin vai yhdessä

Tällä viikolla on juteltu kavereitten kanssa siitä, miten itse kukin kokee yksin reissuun lähtemisen. Näköjään monella on vaikeaa lähteä mihinkään (matkalle, elokuviin, konserttiin, ravintolaan jne) itsekseen, ilman seuraa. Minusta tuo on jännä ajatus, joka ei oikeastaan ikinä ole tullut minulle mieleen. Olen aina nauttinut niin seurasta kuin yksinolostakin. Ei minulle ikinä ole minnekään menemisessä ollut kynnyskysymyksenä se, että joutuisin menemään yksin. Ihan hyvin voin mennä mihin vain tapahtumaan itsekseni, ja viime kesänäkin kävin Ljubljanassa vajaan viikon reissulla ihan yksikseni.

Minusta yksinmenemisessä on paljon hyviä puolia. Mm. se, että sitten voi oikeasti tehdä kokemuksestansa juuri sellaisen kuin itse toivoo, eli voi tehdä heräämis-, ruokailu- yms. aikataulut oman sisäisen kellon mukaan, matkoilla voi käydä juuri ne nähtävyydet ja paikat katsomassa mitä itse haluaa, ja voi lennosta vaihtaa suunnitelmia neuvottelematta kenenkään kanssa. Ja jos siltä tuntuu, voi aina alkaa juttelemaan jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa (vaikka minusta ei monesti siltä tunnukaan, mutta joskus sitäkin tapahtuu), ja sillä lailla saada hetkeksi seuraa, ja tutustua uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen.

Toki yhdessämenemisessä on puolensa myös; on jotenkin "turvallisempi" olo, ja voi tutun ihmisen kanssa vertailla kokemuksia, ja jälkikäteen muistella tapahtumia. Ehkä tuo viimeinen kohta itse asiassa on minusta se paras puoli yhteiselämyksissä. Yksikseen kun on jossain käynyt ja yrittää sitä selittää kaverille, ja näyttää vaikka kuvia, niin ei se ole koskaan sama. Kun se kaveri ei ole itse siellä ollut, niin ei voi mitenkään päästä samaan fiilikseen.

Tänne vaellukselle ainakin tämän hetken suunnitelmien mukaan olen lähdössä yhdessä. Hanna, ystäväni jo yli 20 vuoden ajalta, lähtee myös. Ja hänen ansiostaan varmasti saamme reissulla paljon uusiakin tuttuja; hän on niin hyvä jututtamaan vieraita ihmisiä, että oletan, että joka päivä tutustumme ainakin kymmeneen uuteen vaeltajaan. :) Valitettavasti nyt talven aikana ollaan fyysisesti ihan eri paikoissa, ja sen takia ei vielä olla paljoa ehditty yhdessä matkaa suunnitella, mutta kesällä kun taas ollaan vierekkäisillä paikkakunnilla, päästään sekä suunnittelemaan että valmentautumaan yhdessä; meillä kun on tapana viikottain kävellä yhdessä toista tuntia kerrallaan, ja samalla parantaa maailmaa. Ensi kesänä pitää vain vielä tihentää tahtia ja pidentää matkaa; kylläpä maailma sitten onkin hyvä syksyllä, kun niin ahkerasti olemme sitä kesän ajan parantaneet!

Sairastuvalla

Tämän viikon vaellusmietteet on jääneet melko vähäisiksi, kun influenssamokoma iski. Toivottavasti saan sitten lokakuussa pysyä terveenä; kurja olisi sitten pyhiinvaelluksella sairastua johonkin niin maalliseen kuin flunssaan, ja joutua sen takia vuoteenomaksi monen päivän ajaksi. Yritän nyt siis sairastaa sen edestä, että sitten ei tarvitsisi!

Valmistautumista

Tällä viikolla tulikin paljon vaellusaiheisia puuhia puuhasteltua. Alkuviikosta sain sen tilaamani The Way -dvd:n, ja katsoin sen samantien. Oli tosi mukava nähdä niitä maisemia, mihin sitten itsekin syksyllä suuntaan. Ja muutenkin oli ihan hyvä leffa.

Torstaina olin työasioissa Helsingissä, ja kuinkas ollakaan, sopivasti samalle illalle oli yksi Facebookin Pyhiinvaellus-ryhmäläinen järjestänyt ensimmäistä vaellustaan suunnittelevien infotilaisuuden. Tokihan piti käyttää tilaisuus hyväksi, myöhästyttää paluulentoa muutamalla tunnilla, ja mennä kuuntelemaan. Oli oikein kiva keskusteluhetki, jonkun verran uutta asiaa ja hyviä vinkkejä. Kysyin järjestäjältä, josko hän voisi ajatella tulevansa jossain vaiheessa Oulun seudulle pitämään samansisältöisen illan, ja voipa olla, että sellainen onnistuu jo tänä keväänä. Lupasin järjestää tilat, kunhan hän järjestää itsensä paikalle.

Ja sitten muuta; no, varustekasa alkaa kasvaa. Eilen Prismassa kiertelin urheilu- ja retkeilyosastoa, ja mukaan tarttui poistohyllyiltä tekninen t-paita ja kevytfleecetakki. Ja lisäksi ostin sellaisen hassunnäköisen lusikka/haarukka/veitsi-yhdistelmän; todella kevyt ja pieneen tilaan menevä, ja ulkonäkö oli niin sympaattinen, että tulin hyvälle tuulelle. Jos parilla eurolla saa itsensä mukavalle mielelle, niin ehdottomasti se kannattaa sijoittaa! :)

Niin, ja lisäksi luin taas yhden kirjan tuolta alempana olevan postauksen lukulistasta, ja varasin kirjastosta yhden kirjan, jota ei siellä vielä ollut. Aikoivat sen ihan minua varten laittaa hankintalistalle. Hyvää palvelua!

Espanja

Yksi lisäsyy nimenomaan tuon vaellusreitin valitsemiseen on sen sijainti. Espanja on minun sydäntäni lähellä oleva maa, ja espanja on minun sydäntäni lähellä oleva kieli. En tosin hurjan usein ole maassa vieraillut; seitsemän kertaa, jos parinkymmenen vuoden takaiset Kanarian reissutkin lasketaan mukaan. Enkä kieltäkään osaa kovin hyvin; nuorena tyttönä opiskelin pari vuotta kansalaisopistossa espanjan alkeita; silloin ei aika ja maltti riittänyt enempään, mutta jo silloin päätin, että jossain vaiheessa elämääni opettelen sitä lisää.

Kuitenkin, koen maan läheiseksi, ja kielelläkin pärjään. Ja erityisesti meikäläistä kesäihmistä kiehtoo se lämpimämpi ilmasto. Säiden erot sain kokea juurin äsken; olin kuluvan viikon Valenciassa. Samalla kun Suomessa paukkui 30 asteen pakkaset, minä nautin paristakymmenestä lämpöasteesta.

Kävin reisuun aikana parissa kirjakaupassa kiertelemässä pitkään ja hartaasti. Paljon olisi tehnyt mieleni ostaa; oli varsinainen itsehillinnän taidonnäyte, että loppujen lopuksi mukaan tarttui vain kaksi kirjaa. Molemmat liittyivät suoraan tai epäsuorasti tulevaan vaellukseen. Ostin taskukokoisen vaellusreitin karttakirjan, sekä romaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat Santiago de Compostelaan. Jälkimmäistä joudun lukemaan sanakirjan kanssa, mutta aion sen saada ennen syksyä luettua. Taka-ajatuksena on tottakai se, että sen avulla saan päivitettyä ja kohotettua espanjankielen taitoani niin, että tulen toimeen sillä kielellä paikallisten kanssa aina tarvittaessa.