Harjoittelupäivä

Eilen sitten (vähän vahingossa, tai ainakin tietoisesti suunnittelematta) vetäisin harjoittelupäivän. Kävin päiväseltään Tallinnassa, ja sama reppu oli selässä, minkä aion vaelluksellekin mukaan ottaa. Repussa oli pakattuna mm. vaihtovaatteet, läppäri virtajohtoineen ja vähän muutakin kampetta; luulen, että paino loppujen lopuksi meni kohtuullisen lähelle sitä 6-7 kiloa, mihin sen sitten lokakuussakin yritän minimoida. Siis tarkoitus oli olla yötä Tallinnassa, ja siksi tavaraa oli mukana liikaa, mutta kun luulin saavani repun selästä hotelliin säilöön. Sepä ei sitten erinäisistä syistä onnistunutkaan, ja siis kannoin reppua koko päivän selässäni. Kävelin ympäri kaunista vanhaakaupunkia, ja vähän uuttakin, yli kuusi tuntia, ilman mitään ylipitkiä pysähdyksiä tai taukoja. No, toki muutamassa kirkossa kävin sisällä istumassa hetkisen, mutta ne olivat ihan hetkiä, ja yhdessä kahvilassa kävin, ja yhdellä puistonpenkillä söin eväitä. Mutta luulen, että suurinpiirtein sama aika tuli käveltyä suurinpiirtein samalla kantamuksella kuin alkupäivät vaelluksella sitten ovat. Ja vaellussandaalit oli  jalassa, niillä tepastelu sujuu erinomaisesti. Hyvin meni tämä harjoitus; melkoisen poikki  olin päivän jälkeen, mutta en liikaa. Seuraavana päivänä, siis tänään, jalkojen lihaksissa tuntuu, eli olisi pitänyt muistaa illalla kunnolla venytellä. Oikeasti tuntui siltä, että tänäänkin pitäisi sellainen verryttelylenkki kävellä, että jumit helpottaisivat; ei siis ollut sellainen olo, että tänään en kyllä kävele yhtään mihinkään. Hyvä harjoitus! Pitää ottaa vastaavia uudestaankin, siis pitempiä reppuselkäkävelyjä, ja punnita se reppu sitten etukäteen, että tulee tuntuma siihen, minkäverran sitä oikeasti jaksaa kantaa.

Kunnotonta touhua

Täytyy myöntää, että kunto ei ole kohdillaan, ja kyllä se vähän huolettaa. Ihan liian vähän olen saanut aikaiseksi tehtyä nyt kesän aikana. Pari-kolme kertaa viikossa tunnin-parin sauvakävelylenkki, mutta ei muuta. Luulen, että 5-6 päivänä viikossa pitäisi edes vähän käydä lenkillä, että voisi ihan varmaksi sanoa, että kyllä kunto riittää siihen, että vaelluksella jaksaa joka päivä kävellä. Mutta ei, ainakaan vielä en ole saanut itsestäni irti sitä, että noin usein kävelemään lähtisin, saatikka, että tekisin jotain muutakin liikuntaa kuin kävelemistä. Reisilihaksia pitäisi vahvistaa, että polvet kestäisi paremmin; senkin tiedän, mutta melkein aina mukavuudenhalu voittaa. Silti, vaikka tiedän tämän kaiken, uskon jotenkin yltiöpositiivisesti, että kyllä minä pärjään, ja saan homman suoritettua loppuun. Ihan vaikka sinnillä, sisulla ja tahdonvoimalla, jos kunto ei ihan riittäisikään. Sitä paitsi, eihän se matka tapa, vaan vauhti. Tarkoitus kuitenkin on edetä vain 15-20 km päivässä, ja se ei oikeasti kuulosta mahdottomalta ollenkaan. Kun päivässä aikaa kuitenkin on kävellä vaikka 8 tuntia, eli tuntivauhdin ei todellakaan tarvitse päätä huimata, ja levähdystaukoja voi pitää ihan niin tiheään kuin on tarvee. Enköhän minä tuon reissun selvitä!

18

Tänään minun pikkuvauvani täytti 18 vuotta! Siis ajatelkaa, sain yhden ihmisenalun kasvatettua ihan täysi-ikäiseksi saakka! Eihän tämä varsinaisesti mitenkään tähän vaellusteemaan liity, mutta on se minulle niin iso asia, että täytyy tännekin kirjoittaa. Ehkä sen voisi liittää blogiaiheeseen niin, että minulle tämä esikoisen kasvattaminen on ollut iso haaste, ja niin  on se reilun 300 km vaelluskin. Kasvatushaasteesta selvisin, ja aion selvitä siitä vaellushaasteestakin. :)

A day at the Camino

Tämän allaolevan kuvauksen vaelluspäivästä oli Madeline Grey kirjoittanut tällä viikolla Facebookissa olevaan Camino de Santiago -ryhmän seinälle. Tämä kosketti kovasti, ja sai minut entistä enemmän odottamaan, että lokakuu olisi tosi pian; siksi halusin ottaa sen talteen tänne blogiinikin.

Get woken up by early risers packing their backpacks. Wonder exactly what they plan to see walking in the dark. Roll over for thirty minutes more sleep. Yep, definitely awake now. Pull yourself out of bed and see who is sleeping in, who is leaving and who has already left. Whisper conversation and giggle in-jokes. Walk around the albergue that yesterday was totally unfamiliar, now feels like home and soon will be just another stamp on your pilgrim’s passport. Sit outside and check you have everything. Dress your blisters with their little bits of cotton hanging out to drain them. Fill up your water bottles. Pull on your old faithful walking shoes and heave on your backpack.

Walk a few kilometres out of the town with its brightly shuttered houses and dusty “roads”. Watch the break of dawn spill yellow light everywhere and be, once again, shocked at how beautiful it is. Stop for breakfast at the next town you come to. Take off your backpack and leave it resting against a stone wall- face down so the sweat can dry off it. Use broken Spanish to order a slice of tortilla patatas and a coffee. Make conversation with a few other pilgrims- some you know by sight, some you’ve never seen before, a few are like family now. Talk about what you’ve heard of upcoming towns, what the albergue the previous night was like, where you each plan on stopping tonight, where is rumoured to have bed bugs. Swap maps and advice.

Walk. Feel the sun intensifying. Think. Spend a few hours on the Navarrete alone. Feel the vastness of it shrink you. Realise if you were to run out of water, you’d probably die; you’re completely at the mercy of this place. Follow the yellow arrows- you don’t even have to think about it anymore. Pass a few pilgrims- recognise their shells, smile, “Bon Camino”. Walk alone for a bit longer. See the dot of another pilgrim on the horizon, and fall into step with them once you reach them. Talk about home towns, why you're on the Camino, family, love and philosophy. Part ways when they stop at the next town and realise you never even swapped names. Feel the sun. Get lost in your thoughts again.

Walk. Walk through towns. Painted yellow arrows under ceramic tile street signs. Ask locals where you are and where the town you plan on stopping in is. Laugh with people and be humbled by their kindness and patience. Walk. Walk harder. Think you’ve hit your breaking point. Walk through it- what else are you going to do? Meet up with one of your closest friends on The Camino. Chat. Calculate how many kilometres you’ve done. Anything under 25 isn’t enough. Anything over 35 is pushing it. Walk together into your town for the night.

Find the albergue. Public or private? Church run? Communal showers? Communal meal? Kitchen? Laundry facilities? Donativo? Lock-out time? Get your passport stamped, pay, claim a bed and go for a shower. Wash the red dirt from your skin and out of your hair. Soak your aching muscles. Catch your reflection in the mirror and wonder when the changes happened- the tan and the leg muscles that seem to have appeared all of a sudden. Do some washing and dress in your only non-walking clothes. Meet other pilgrims staying in the albergue- “Where are you from?”, “Where did you start walking?”, “How are your feet?”

Explore. Wander the town. Catch yourself looking for yellow arrows to follow- grin. One store, one bar, one albergue. And a church. Of course a church. See some local kids playing soccer. Watch them showing off and listen as they practice their English on you. Wonder what life is like here.

Find your friends and go to the general store together. Buy rice, peppers, chickpeas, chorizo, a bottle of cheap wine. Split the cost. Cook and drink together. Be joined by a few interesting people you’ve met that day. Talk and laugh in English with your various accents. Talk about home- it feels like another world. Swap stories- people you’ve met on the way, a wrong turn that lead to half an hour in the wrong direction, a strange albergue owner, a fiesta you stumbled upon while wandering. Get a massage from one of your closest fellow pilgrims. Talk about what you’ve been thinking about that day, talk about what you’re learning, talk about how you’re going to change your life when you get home, talk about things you’ve never talked about with anyone. These are the only people who really understand. Stay up all together drinking for a while.

Go to bed in the dorm. Listen to the snoring. Smile. Sleep.

Kesäloma-aika

Suurimmalla osalla työkavereistani on jo alkanut kesäloma; meidän töissä kun lomakausi on yleensä juhannuksesta koulujen alkuun. Itselläni ei ihan vielä loma ala, koska minullahan on suurin osa kesälomasta varattu sinne lokakuulle. Olen toki nyt kesällekin saanut järjestettyä jonkun verran lomaa; vaihdoin maksimimäärän lomarahoja vapaaksi, ja siirsin 8 päivää viime vuoden lomista nyt tälle kesälle, kun en keväällä ehtinyt niitä pitää, ja joustosaldoakin on viikon verran kertynyt. Saan siis sen koko lokakuun lisäksi nyt kesällä olla lomalla 16.7.-7.8. välisen ajan.

En ole yhtään vielä päässyt lomafiilikseen (mikä sinänsä on hyvä asia, koska vielä pari viikkoa pitää jaksaa töissä!), luultavasti eniten säiden takia. En ihan heti muista toista yhtä kylmää alkukesää. Että näin heinäkuun alussakin on vain 8 astetta lämmintä aamulla. Ihme homma! Kaikkien kanssa jutellessa tulee väkisin puheenaiheeksi sää. Minä sitä kyllä päivittelen sujuvasti, mutta itse asiassa sisimmässäni ei minusta tämä keli pahalta tunnu, kun tiedän, että lokakuussa sitten tarkenee Caminolla. Vaikka ei yhtään aurinkoa ja hellettä nyt kesällä Suomessa olisi, se kyllä korvautuu minulle sitten syksyllä. :)