***
Näköjään nykyään luen kaikki "Camino-lasien" läpi, kun tästäkin löytyi heti vaellusajatusyhteyksiä. Vai mitäpä sanotte näistä muutaman sivun runonpätkistä:
ei nähnyt missään tutun tuttua.
Ja vaikka kansaa oli paljon kaikkialla
ei nyyti aloittamaan päässyt juttua
kun sanomaan ei kyennyt; kas heipä hei!
Nyt juteltaisko hiukan vaiko ei?
Siis neljä vilijaanaa ajoi vihellellen ohi siitä.
Kun homssuja on kahdeksan, ei yhdet vaunut heille riitä.
Ja mymmeli kai sitoo seppelettä kaulalleen,
vaan nyyti juoksi piiloon, oli hiljaa yksikseen.
Nyt kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois vaikka näin:
jää ilman ystäviä se ken kääntää selän muihin päin.
Kun matkalaukku painoi, nousi kuuma hiki
ja ahtaat kengät hiersi kantapään.
Kun illan pitkät varjot saapui vihdoin liki
ei ollut varpaistakaan enää mihinkään.
On laukku sentään hyvä, eipä uskoiskaan
niin hyvin sille sopii nyyti istumaan.
Ja silloin tuuli lumoavan soiton meren takaa toi,
kun muikkunen se kesän poukamassa musisoi.
Ja laukkua ei muikkusella ollut, eikä koskaan tule olemaankaan
ja kenkiä ei vihevien niityn poika tunne ollenkaan.
Siis kuka lohduttaisi nyytiä: on laulun mahti
suurempi kuin laukun. Siitä askeleelle tahti!
Ja nyyti kulki uuvuksissa länttä kohti,
hän yksin oli, yksin, yksin niin.
Kas, hemuleitten puisto valaistuna hohti
ja raketteja siellä ammuttiin,
ja kansaa puitten alla karkeloi
kun pelit pelasi ja soitto soi!
On karusellit täynnä homssuja (kolmetoista kaikkiaan,
sai nyyti lasketuksi) ja heidän ilmapallojaan!
Ja iso hemuli söi ison pannukakun hilloineen,
vaan nyyti oli taaskin ihan yksikseen.
Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan
sinua huomaa ellet itse mene mukaan!
Niin nyyti lähti siitä meren rantaan
ja löysi näkinkengän, suuren, valkean.
Hän astui varovaisesti hienoon santaan,
ja tuumi: löysin ihmeellisen maailman.
Ja hattuunsa hän kauniit kivet keräsi
ja meri oli tyyni ja yö heräsi,
ja kauaksi on jäänyt hemuleitten raskas tömistys
ja kadonnut on mörön kauhistava mörköys.
Siis nyyti riisui kenkänsä ja huokaisi: hohoi,
on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi?
Vaan kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois: yksinään
ei kukaan nauti edes näkinkengästään. "
Tämä osui nyt minulle ehkä eniten siksi, että minun viime lokakuinen vaellukseni oli melko yksinäinen. En jotenkin saanut alettua juttelemaan muiden vaeltajien kanssa, ja se on jälkikäteen minua melkoisesti harmittanut. Noinhan se on, että jos ei itse mene mukaan, niin kyllä Caminolla annetaan olla itsekseen. Ja olihan tuossa myös se länttä kohti meneminen, ja näkinkenkä, ja raskas kantamus ja kenkien hiertäminen. Ja laulun ihmeellinen keventävä voima.
Kyllä se Tove Jansson vain osaa!
***
Yritän nyt tällä tulevalla vaelluksella muistaa tämän. Panostan enemmän siihen, että juttelen enemmän muiden vaeltajien kanssa (jos niitä tapaan; maaliskuu ei ole suosituin kuukausi eikä portugalin reitti ole suosituin reitti). Ja vaikka olisin yksin, yritän silti olla olematta yksinäinen!
Tämä sopii hyvin näin ystävänpäivänkin teemaan! :)
