tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lähtö lähellä

Melko viime tippaan meni, että aloin tajuta, että lähtö tosiaan on ihan nurkan takana. Tämä alkuvuosi on ollut sen verran hektistä, lähinnä töiden takia, että vaikka matka on sinänsä ollut kyllä tiedossa, se ei oikein tajuntaan iskeytynyt ennen kuin ihan äskettäin. Viimeisen viikon aikana olen hommannut puuttuvia varusteita, ja tänään päätin koepakata rinkan. Valitettavasti en tällä kertaa pärjää niin pienellä ja kevyellä repulla kuin viimeksi. Olen melko varma siitä, että tällä kertaa melkein joka päivä sataa ja tuulee, ja sen takia olen varautunut paksummilla ja paremmin vettä ja tuulta pitävillä vaatteilla. Se näkyy kyllä sitten kantamusten määrässä. Mutta ajattelen sen niin, että toki sitten harmittaa, jos koko ajan onkin ihana ilma, ja kannan turhaan kaikki painavat varusteet, mutta toisaalta, kylläpäs harmittaisi, jos koko ajan palelisi ja olisi märkänä ja kurjana.


Tässä näkyy kaikki, mitä aion mukaan ottaa. Pakkasin ne jo tuohon rinkkaan ja vyölaukkuun, ja täytyy sanoa, että ahdasta tekee. Mutta toisaalta, pakkasin kaiken muun paitsi takin ja vaelluskengät, eli kyllähän sieltä sitten lähtee pois muut päälläolevat vaatteet; siitä siis tilaa tulee loppujen lopuksi.

Vaelluskenkiä lukuunottamatta kaikki tavarat painoivat yhteensä 10,8 kg, mutta siinä on tosiaan mukana myös kaikki päälläolevat vaatteet. Ne painavat ehkä pari kiloa, eli suurinpiirtein 9 kg on kantamusten määrä. Se on melkein pari kiloa enemmän kuin viimeksi. Lisäpaino koostuu näistä: paksumpi takki, paksumpi fleecetakki, säärystimet, parempi sadeviitta, isompi makuupussi, paremmat varakengät. Kaikki muu näistä on varmasti silti lähdössä mukaan, mutta mietin, vaihtaisinko fleecetakin kevyemmäksi fleecepuseroksi, ja jättäisinkö säärystimet kuitenkin pois, vaikka ne ihan vartavasten tätä reissua varten hankin.

Edit 3.3.2016: Tein vielä pieniä muutoksia varusteisiin, ja pakkasin kaikki uudestaan. Sivupalkissa näkyy uuden varustelistan linkki; sieltä voi käydä kurkkaamassa, mitä loppujen lopuksi pääsi mukaan, ja paljonko kokonaispainoksi jäi.