Osa tämän blogin otsikkoa on "Yhden monivuotisen haaveen toteuttaminen ennen kuin on liian myöhäistä". Alunperin sitä kirjoittaessani ajattelin lähinnä tuota niin, että ennen kuin olen liian vanha ja raihnainen kävelemään tuollaista reittiä. Mutta tällä viikolla asia realisoitui ihan eri tavalla.
Yksi läheinen työkaverini kuoli. 36-vuotias, hyväkuntoinen mies. Hänelle sattui harrastuksensa parissa kohtalokas onnettomuus. Tämä oli meille kaikille saman työtiimin jäsenille suurensuuri järkytys. Hänen työhuoneensa on minun työhuoneeni vieressä, joten monta kertaa päivittäin tyhjä paikka muistuttaa tästä asiasta.
Kukaan ei mitenkään osannut tällaista odottaa. Kukaan ei olisi etukäteen uskonut, että tälle ihmiselle joku huomenna tai ensi viikolla tapahtuva asia olisi liian myöhäistä. Koskaan ei voi tietää, milloin on itsekenenkin viimeinen päivä!
Ei siis kannata lykätä jonnekin hamaan tulevaisuuteen asioita, mitä elämässänsä "sitten joskus" haluaa tehdä! Eikä varsinkaan pidä jättää sanomatta asioita, mitä olisi hyvä jollekulle toiselle ihmiselle ääneen sanoa! Harmittaa, etten tällekään työtoverilleni varmaan koskaan tullut ihan suorin sanoin sanoneeksi, miten paljon häntä arvostin, kunnioitin ja ihailin, niin työtoverina kuin ihmisenä. Hänen asenteensa niin elämään kuin työntekoon oli esimerkillinen. Nyt en enää koskaan voi näitä asioita hänelle kertoa.
Liian moni elää Sitku-elämää, sitten kun ehdin. Entäs jos ei ehdikkään. Tietty luen tätä nyt myöhässä mutta silti, otan osaa.
VastaaPoista