Lähtö lähellä

Melko viime tippaan meni, että aloin tajuta, että lähtö tosiaan on ihan nurkan takana. Tämä alkuvuosi on ollut sen verran hektistä, lähinnä töiden takia, että vaikka matka on sinänsä ollut kyllä tiedossa, se ei oikein tajuntaan iskeytynyt ennen kuin ihan äskettäin. Viimeisen viikon aikana olen hommannut puuttuvia varusteita, ja tänään päätin koepakata rinkan. Valitettavasti en tällä kertaa pärjää niin pienellä ja kevyellä repulla kuin viimeksi. Olen melko varma siitä, että tällä kertaa melkein joka päivä sataa ja tuulee, ja sen takia olen varautunut paksummilla ja paremmin vettä ja tuulta pitävillä vaatteilla. Se näkyy kyllä sitten kantamusten määrässä. Mutta ajattelen sen niin, että toki sitten harmittaa, jos koko ajan onkin ihana ilma, ja kannan turhaan kaikki painavat varusteet, mutta toisaalta, kylläpäs harmittaisi, jos koko ajan palelisi ja olisi märkänä ja kurjana.

Tässä näkyy kaikki, mitä aion mukaan ottaa. Pakkasin ne jo tuohon rinkkaan ja vyölaukkuun, ja täytyy sanoa, että ahdasta tekee. Mutta toisaalta, pakkasin kaiken muun paitsi takin ja vaelluskengät, eli kyllähän sieltä sitten lähtee pois muut päälläolevat vaatteet; siitä siis tilaa tulee loppujen lopuksi.

Vaelluskenkiä lukuunottamatta kaikki tavarat painoivat yhteensä 10,8 kg, mutta siinä on tosiaan mukana myös kaikki päälläolevat vaatteet. Ne painavat ehkä pari kiloa, eli suurinpiirtein 9 kg on kantamusten määrä. Se on melkein pari kiloa enemmän kuin viimeksi. Lisäpaino koostuu näistä: paksumpi takki, paksumpi fleecetakki, säärystimet, parempi sadeviitta, isompi makuupussi, paremmat varakengät. Kaikki muu näistä on varmasti silti lähdössä mukaan, mutta mietin, vaihtaisinko fleecetakin kevyemmäksi fleecepuseroksi, ja jättäisinkö säärystimet kuitenkin pois, vaikka ne ihan vartavasten tätä reissua varten hankin.

Edit 3.3.2016: Tein vielä pieniä muutoksia varusteisiin, ja pakkasin kaikki uudestaan. Sivupalkissa näkyy uuden varustelistan linkki; sieltä voi käydä kurkkaamassa, mitä loppujen lopuksi pääsi mukaan, ja paljonko kokonaispainoksi jäi.

Hyvää Ystävänpäivää!

Edellisen Caminon jälkeen luin jossain vaiheessa pitkästä aikaa Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kirjan. Kirjoitin siitä silloin Facebookin vaellusryhmään näin:

***
Näköjään nykyään luen kaikki "Camino-lasien" läpi, kun tästäkin löytyi heti vaellusajatusyhteyksiä. Vai mitäpä sanotte näistä muutaman sivun runonpätkistä:

"Ja nyyti kulki vaan ja kulki maailmalla,
ei nähnyt missään tutun tuttua.
Ja vaikka kansaa oli paljon kaikkialla
ei nyyti aloittamaan päässyt juttua
kun sanomaan ei kyennyt; kas heipä hei!
Nyt juteltaisko hiukan vaiko ei?
 
Siis neljä vilijaanaa ajoi vihellellen ohi siitä.
Kun homssuja on kahdeksan, ei yhdet vaunut heille riitä.
Ja mymmeli kai sitoo seppelettä kaulalleen,
vaan nyyti juoksi piiloon, oli hiljaa yksikseen.
Nyt kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois vaikka näin:
jää ilman ystäviä se ken kääntää selän muihin päin.

Kun matkalaukku painoi, nousi kuuma hiki
ja ahtaat kengät hiersi kantapään.
Kun illan pitkät varjot saapui vihdoin liki
ei ollut varpaistakaan enää mihinkään.
On laukku sentään hyvä, eipä uskoiskaan
niin hyvin sille sopii nyyti istumaan.

Ja silloin tuuli lumoavan soiton meren takaa toi,
kun muikkunen se kesän poukamassa musisoi.
Ja laukkua ei muikkusella ollut, eikä koskaan tule olemaankaan
ja kenkiä ei vihevien niityn poika tunne ollenkaan.
Siis kuka lohduttaisi nyytiä: on laulun mahti
suurempi kuin laukun. Siitä askeleelle tahti!

Ja nyyti kulki uuvuksissa länttä kohti,
hän yksin oli, yksin, yksin niin.
Kas, hemuleitten puisto valaistuna hohti
ja raketteja siellä ammuttiin,
ja kansaa puitten alla karkeloi
kun pelit pelasi ja soitto soi!

On karusellit täynnä homssuja (kolmetoista kaikkiaan,
sai nyyti lasketuksi) ja heidän ilmapallojaan!
Ja iso hemuli söi ison pannukakun hilloineen,
vaan nyyti oli taaskin ihan yksikseen.
Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan
sinua huomaa ellet itse mene mukaan!

Niin nyyti lähti siitä meren rantaan
ja löysi näkinkengän, suuren, valkean.
Hän astui varovaisesti hienoon santaan,
ja tuumi: löysin ihmeellisen maailman.
Ja hattuunsa hän kauniit kivet keräsi
ja meri oli tyyni ja yö heräsi,
ja kauaksi on jäänyt hemuleitten raskas tömistys
ja kadonnut on mörön kauhistava mörköys.

Siis nyyti riisui kenkänsä ja huokaisi: hohoi,
on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi?
Vaan kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois: yksinään
ei kukaan nauti edes näkinkengästään. "

Tämä osui nyt minulle ehkä eniten siksi, että minun viime lokakuinen vaellukseni oli melko yksinäinen. En jotenkin saanut alettua juttelemaan muiden vaeltajien kanssa, ja se on jälkikäteen minua melkoisesti harmittanut. Noinhan se on, että jos ei itse mene mukaan, niin kyllä Caminolla annetaan olla itsekseen. Ja olihan tuossa myös se länttä kohti meneminen, ja näkinkenkä, ja raskas kantamus ja kenkien hiertäminen. Ja laulun ihmeellinen keventävä voima.
Kyllä se Tove Jansson vain osaa!
***

Yritän nyt tällä tulevalla vaelluksella muistaa tämän. Panostan enemmän siihen, että juttelen enemmän muiden vaeltajien kanssa (jos niitä tapaan; maaliskuu ei ole suosituin kuukausi eikä portugalin reitti ole suosituin reitti). Ja vaikka olisin yksin, yritän silti olla olematta yksinäinen!
Tämä sopii hyvin näin ystävänpäivänkin teemaan! :)

Reitin valinnan vaikeus

Portosta (tai Porton lentokentältä, kuten minä aion tehdä) on mahdollista kävellä vaelluksen alkuosa kahta eri reittiä. On rantaa myötäilevä Caminho da Costa (kuvassa keltaisella) tai keskemmältä maata menevä Caminho Central (kuvassa punaisella).
Molemmilla on puolensa. Rannikolla maisemat ovat huikaisevan kauniit, eikä asvaltilla tarvitse niin paljon kulkea. Kuitenkin matka on vähän pitempi, ja tuulisella ja/tai sateisella säällä voi moneen kertaan katua valintaansa. Keskireittiä pitkin taas plussana on hieman lyhyempi matka ja suojaisempi kulku varsinkin huonolla ilmalla, mutta siellä joutuu kävelemään enemmän maantien laitaa eikä maisemat ole lainkaan verrattavissa rannikon vastaaviin.

Reitin valinta on todella vaikeaa! Tottakai haluaisin mennä rannikkoreittiä, ihan kauniiden rantojen ja meren takia. Mutta maaliskuun alussa voi olla muutenkin melkoisen kylmää ja sateista, eikä merituuli varmasti sitä asiaa auta; toki olen myös sen verran huonokuntoinen, etten niitä ylimääräisiä (kymmeniä) kilometrejä haluaisi välttämättä tallustaa. Alustavasti olen kuitenkin päätynyt rantareittiin, mutta jos sää osoittautuu kamalan huonoksi, niin vaihdan sitten lennosta.

Loppuosassakin olisi mistä valita, kuten kuvasta näkyy, mutta sen aion mennä tuota keltaista pääreittiä pitkin; en kierrä rannikolle enää Redondelan jälkeen.

Uusi alku

Kolme vuotta on sujahtanut ohitse edellisestä kirjoituksesta. Näinä vuosina minulla on koko ajan ollut kova tarve lähteä uudestaan vaeltamaan samaa määränpäätä kohti. Nyt lopulta tänä vuonna tämä toive, haave, pakko, tarve toteutuu; maaliskuussa tarkoitukseni on kävellä Portugalin reittiä, Portosta Santiago de Compostelaan.

Matkaa tulee tällä kertaa vähemmän kuin viimeksi, vain noin 240 km, ja kävelylle olen varannut aikaa noin kaksi viikkoa, pari päivää on reservissä jos tarve niin vaatii. Lähden kävelemään Portosta 9.3. tai 10.3. ja saavun Santiagoon 23.3. tai 24.3. jos asiat sujuvat suunnitelmien mukaan. Lentoliput on ostettu, ja viimeisten kahden yön majoitus on varattu, muuten kaikki on vielä auki, ja saa toki suurelta osin jäädäkin; en halua suunnitella vaellusta "puhki" vaan haluan antaa tilaa sille, mitä tie minulle tullessaan tuo.

Ihanaa alkavaa vuotta teillekin; toteutukoon teidänkin toiveenne tänä vuonna!

Takavasemmalle

Näin uuden vuoden kynnyksellä ajattelin kirjoittaa viimeisen bloggauksen tälle sivulle. Aloitin tämän vuoden alussa; tämä on hyvä lopettaa vuoden lopussa.Siirryn nyt takavasemmalle. :)

Myönnän, että paljon vähemmän tänne tuli tekstiä kuin olin etukäteen kuvitellut. Hiukan olen siitä pahoillani, lähinnä teidän lukijoiden takia. Enhän minä varsinaisesti itselleni kirjoittanut, tai no, sitäkin, mutta minua itseäni ei haittaa, että kokemukset jäi kirjoittamatta. Ne on minulla kuitenkin kaikki tallessa mielessäni.

Ajattelen osia vaelluksesta lähes päivittäin; aina joku tilanne tai hetki saa muiston pulpahtamaan mieleen. Koen olevani todella onnekas ja etuoikeutettu, että olen voinut tuon vaelluksen tehdä. Se oli minulle todella suuri saavutus, ja olen ylpeä, että sain sen tehtyä. Uskomatonta, että siitä tuli totta!!!

Mutta yhä enemmän ajattelen sitä, miten tulevaisuudessa lähden uudelle vaellukselle, pitemmälle, yksikseni. Koko ranskalaisen reitin n. 790 km. Jonakin keväänä, huhtikuusta kesäkuuhun, parin kuukauden ajan. Ei vielä ensi vuonna, eikä ehkä seuraavanakaan, mutta toivottavasti jo vaikka sitä seuraavana. 2015. Mutta saa nähdä miten käy, turha tässä vaiheessa kovasti suunnitella. Mutta varmaa on, että jossain vaiheessa se tulee tapahtumaan!

Siihen saakka, kaikille teille, Buen Camino!

PS. Tilastotietoa vuonna 2012 Camino de Santiagon suorittaneista:

• Pyhiinvaeltajia yhteensä 192 488 kpl
• Suomalaisia 720 kpl (0,37%) - Suurin osa, n. puolet, on espanjalaisia, sitten tulee järjestyksessä Saksa, Italia, Portugal, Ranska ja USA n. 3,5 - 8 % osuuksilla
• Naisia vaeltajista oli 43,5 %
• Kävellen vaelluksen teki 85,6 %
• 56,6 % vaeltajista ilmoitti vaelluksen syyksi uskonnolliset ja muut syyt (Religious and others)
• Leon oli kolmanneksi suosituin vaelluksen aloituspaikka; 5,4 % vaeltajista lähti liikkeelle sieltä
• 56,8 % vaeltajista oli iältään 30-60 vuotiaita
• Suurin osa (70,1 %) vaeltajista kulki ranskalaista reittiä pitkin

Kaikki nämä tiedot löytyivät sivustolta http://www.caminodesantiago.me/2012-pilgrim-statistics/ , poimin sieltä  tähän ne tilastot, mihin itse kuulun.

Mitä jäi käteen, tai mieleen?

Vieläkään en saa itsestäni irti sitä, että alkaisin kertomaan jotenkin kronologisesti matkan kulkua ja tapahtumia. En tiedä, pääsenkö sille asteelle koskaan. Jotenkin koko vaellus on sellaisena yhtenä isona könttänä mielessä, ja siitä tuntuu olevan hankala ottaa sopivia bloggauksen kokoisia palasia, joita voisi tänne kirjoitella. Ehkä joskus; en aio pakottaa itseäni, vaan teen sen sitten jos/kun siltä tuntuu.

Mitä sitten siinä isossa köntässä on päällimmäisenä mielessä? Monet ihmiset on kysyneet, että mitä opin itsestäni vaelluksen aikana, tai oliko se jotenkin "kasvattava" kokemus. Ainakaan fyysisesti se ei ollut kasvattava, päinvastoin. Kahdeksan kiloa kevyempänä palasin takaisin. Ehkä minulla sitten oli tuon kilomäärän verran syntejä sovitettavana ja kantamuksia mielen päällä, niin että kun perille pääsin ja mieli keveni, niin tämä on sitten se, mitä jäljelle jäi. Tai sitten ihan proosallisesti se määrä vain valui hikipisaroina tienpäälle, tiedä häntä.

Jotenkin tuntuu, että ehkä tällä ensimmäisellä pyhiinvaelluksellani oppima oli kuitenkin enemmän fyysisestä puolesta kuin henkisestä. Tässä varusteet ja kunto näytteli isoa osaa niin ennen lähtöä kuin reissun päälläkin. Ja näin jälkikäteen voin todeta, että varusteet oli täysin riittävät, ja niin oli kuntokin, kaikesta harjoittelemattomuudesta huolimattakin. Nyt tiedän, että pystyn mihin vain, mihin minulla on tarpeeksi motivaatiota. Jaksan enemmän kuin luulenkaan. Voin mennä kipujen yli, minun ei tarvitse lopettaa kävelyä, vaikka johonkin (tai useampaankin) paikkaan sattuisi, tai tuntuisi siltä, että en jaksa enää yhtään askelta. Palaudun nopeasti rasittavastakin päivästä. En anna epätoivolle valtaa (kuin korkeintaan ihan pieniksi hetkiksi kerrallaan), vaan jaksan ajatella positiivisesti, ja laulaen kulkea eteenpäin, vaikka sataisi ties kuinka monetta päivää peräkkäin.

Mutta sisäisestä kasvusta täytyy todeta, että paljon vähemmän pääsin sellaiseen tilaan, mitä olisin odottanut, siis että voisin miettiä itseäni ja elämääni ja paikkaani ja maailmankaikkeutta, ja kaikkia sellaisia isoja asioita. Jotenkin se päivä aina mennä hurahti sellaisiin arkisiin asioihin, maisemien ihailuun, reitillä pysymiseen, matkakumppanin kanssa moninaisista jutuista keskusteluun, majapaikan etsimiseen, pyykkäämiseen, ruoan hankkimiseen, kaikkeen sellaiseen pikkuhommaan. Kun kaikki oli uutta, eikä minusta tämän kolmen viikon aikana mikään vielä ehtinyt muodostua kovin rutiiniksikaan, niin ajatukset pysyi hyvin siinä hetkessä. Mikä sinänsä oli ihanaa, elää juuri siinä hetkessä, itselleen, olla huolehtimatta muista ihmisistä, muista asioista, mistään menneestä tai tulevasta.

Mutta luulen, että minun täytyy kävellä seuraava camino, mielellään tuo sama vaellusreitti mutta ihan alusta alkaen tällä kertaa, ja yksin, jotta voin oikeasti uppoutua vain omaan sisäiseen maailmaani ja oikeasti miettiä sellaisia ajatuksia läpi, mitä nyt jäi miettimättä. Vaikka yleensä ajattelen tosi paljon, niin tällä vaelluksella ajattelin asioita harvinaisen vähän. Analysointi, pohdiskelu, mietiskely, asioiden pyörittely, kaikki sellainen jäi nyt hyvin vähälle. Jotenkin olin hyvin naiivisti kuvitellut, että tämä vaellus ratkaisee jotain hankalia pohdintoja suuntaan tai toiseen, mutta eihän se sellaista tehnyt. Tietenkään. Ja hyvä niin. Ratkon niitä täällä ihan normielämässä aina siinä vaiheessa kun ne vastaan tulee. Turha on mitään jälkikäteen pyöritellä, tai etukäteen murehtia. Pitää ottaa asia kerrallaan, päivä kerrallaan, hetki kerrallaan, sellaisena kun se tulee, silloin kun se tulee. Ja selvitä siitä. Ehkä tämä sitten oli minulle se isoin oppima, mikä tästä jäi käteen!

Varustelista päivitetty

Pyydän anteeksi hiljaisuuttani. Vaelluksen jälkeen on toki ollut kiirekin, mutta sitten ne hetket, kun olisi ollut aikaa, olen tehnyt mieluummin jotain muuta kuin ollut netissä. Nähtävästi siis pääsin (ainakin toistaiseksi) nettiriippuvuudestani eroon matkan aikana; sehän on vain positiivista!

En kuitenkaan ole blogia unohtanut, ja edelleen aion tässä jossain vaiheessa kirjoitella matkakertomusta. Nyt päivitin varustelistan, tai siis kirjasin jokaisen tavaran alle, kuinka tarpeellinen tai hyvä se reissussa oli. Jotain lukemista siis teille, jotta ette kokonaan minua hylkäisi! ;)

Vaellus tehty

En enää vaelluksen loppupuolella onnistunut pääsemään nettiin, eli valitettavasti päivitykset jäivät totaalisesti tekemättä. Pikainen päivitys nyt, ja tarkempaa matkakertomusta myöhemmin: Pääsimme perille Santiago de Compostelaan tiistaina 23.10. eli 20 kävelypäivän jälkeen. Matkaksi tuli 320 km, eli keskimäärin 16 km päivässä käveltiin. Todellisuudessa päivämatkat vaihteli 8 -24 km välillä. (Tähän ei ole laskettu mukaan "ylimääräisiä" kävelyjä, eli esim. yöpymiskohteessa kävelyä kauppaan, apteekkiin, kahvilaan, nähtävyyksille jne. Näistäkin useampi kymmenen kilsaa yhteensä tulisi, jos ne laskisi.)

Oli tosi mahtava kokemus! Vielä en varmasti ole kaikkea ihan edes sisäistänytkään, mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa, että kannatti!

Palaan tänne blogiin kirjoittelemaan valittuja paloja reissusta, kunhan aikaa siihen löytyy. Tällä hetkellä muutto ja töihinpaluu vie totaalisesti kaiken ajan, mutta eiköhän jossain vaiheessa ole tämänkin päivittämisen hetki. :)

Puolimatkassa

Tanaan on puolivali niin ajallisesti kuin matkallisestikin. 11 kavelypaivaa ja 156 km takana. Yksi 1505 m korkea vuori ylitetty muutama paiva sitten, ja toisen melkein samanmoisen alarinteella ollaan nyt, huomenna mennaan yli. Juttelin tassa eilen, kun ne vuoret lahestyivat, etta jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut, etta kavelepa noiden yli, niin olisin katsonut silmat pyoreina, etta eihan niin voi tehda. Mutta nakojaan vaan voi; nyt katson noita edessa olevia vuoria vain odotuksella ja jannityksella. :)

Pikkuhousujen hankausongelma ratkesi omalla patentilla: ensin pari yota ja yksi paiva ilman pikkuhousuja ja paljolla bepanthenilla, ja sen jalkeen koko ajan siivekkeelliset terveyssiteet housuissa, vaikka niita ei muuten tarvittaisikaan. Ongelmaa ei sen jalkeen ole siita tullut.
Vasen kantapaa vaivaa edelleen jonkunverran, minulla on plantaarifaskiittia ennenkin ollut, joten osasin oikeanlaisen pehmusteen kenkaan ostaa samantien, ja ilman sita en voisi kavella. Kovasti yritan venytella kantapaata, pohjetta ja takareitta (no koko jalkoja, toki) joka paiva ja tiikerisalvaa lotraan kovasti. Kipuilee liikkeellelahtiessa mutta vertyy sitten eika esta matkantekoa, kun hitaasti kulkee; paivamatkana on ollut keskimaarin 15 km. Vasen jalka muutenkin on vahan huonompi, polvi ei tykkaa alamaesta, ja sen semmoista. Mutta yhtaan rakkoa ei ole jaloissa, eika mitaan sellaista vaivaa, mika estaisi matkanteon. Suurella motivaatiolla joka paiva heraan ja lahden jatkamaan matkaa!

Rautaristille paasy oli huikea kokemus. Mutta kaikenkaikkiaan tama koko matka kylla on hienoa aikaa, elama on juuri tassa ja nyt, parhaimmillaan!

Astorgassa

Nelja kavelypaivaa on nyt takana. Eka paivana 8 km, seuraavana 14 km, kolmantena 15 km ja tanaan 17 km. Ei siis mikaan huippuvauhti, mutta kunnon mukaan pitaa menna. Ja nama matkat ovat tuntuneet hyvalta. Nyt ollaan Astorgassa menossa, parin paivan paasta Rautaristilla, sita valietappia odotan kovasti.. Ilmat on hellineet uskomattomasti; pelkkaa auringonpaistetta. Sadevaatteita ei ole tarvittu ollenkaan toistaiseksi. Eika kalsarihousuja / -paitaa, edes aamuisin. Ensimmaisen tunnin ajan on ollut tuulitakki paalla, loppupaivan parjaa sitten t-paidalla. Rakkoja ei kahden sukan taktiikalla ole jalkoihin minulle paassyt syntymaan, mutta kantapaakipuun piti ostaa apteekista silikonipehmusteet. Ja voi ei, pikkuhousujen "lahkeen"suu hankaa sisareisia ikavasti, siihen en ole toimivaa apua viela keksinyt. Mutta muuten kaikki erinomaisesti, yllattavan hyvin jaksan nain huonokuntoisenakin kavella. Periaatteena on: "Ei se matka tapa vaan vauhti". Ja taukoja pidetaan aina tarpeen mukaan, ja valipalaevasta pidetaan riittavasti mukana. Maisemat yleisesti ottaen, ja varsinkin tanaan tassa juuri ennen Astorgaa on olleet tosi komeat. Paivat menee nopeaa kavellessa, matkaan on lahdetty puoli seitseman ja puoli yhdeksan valilla. Eka paivan kavely kesti vain 2 tuntia, muina paivina on taukojen pituuksista riippuen mennyt 4-6 tuntia matkantekoon. Sitten iltapaiva levahtelya, pyykkaysta, ruokakaupassa kayntia, kylaan/kaupunkiin tutustumista, syomista. Ja nukkumaan joka ilta yhdeksan aikaan, ylos viimeistaan kuuden aikaan.Hyvalla mielella matka jatkuu! :)

Huomenna!

Huomenna viimein on lähtö! Nyt selvästi jo huomaan, että ajatukset on jo siirtyneet reissuun; en yhtään jaksa stressata näillä arkijutuilla enää. Ja hyvä niin, on niitä jo ihan tarpeeksi stressattukin.

On tosi kiva lähteä! Kaikki on jo ihan valmiina. Repunkin purin ja pakkasin uudelleen, varmistin, että kaikki on mukana ja lisäsinkin pari pikkujutskaa varusteisiin vielä. Toivottavasti mitään ihanihanturhaa ei ole pakattuna; olisipa typerää kantaa jotain tarviketta koko reissu ilman, että sitä tulisi yhtään käytettyä.

Jalat jo haluaisi tien päälle, mutta sitä pitää vielä odottaa jokunen päivä. Huominen lento on vasta Helsinkiin saakka, sitten tiistaina matka jatkuu Bilbaoon ja keskiviikkona Leóniin. Siis vasta torstaiaamuna otan ensimmäiset askeleet siellä varsinaisella vaellusreitillä. Toki on tosi kiva jo tiistaina kierrellä Bilbaota, ainakin se Guggenheim-museo pitää käydä bongaamassa. Ja keskiviikkona sitten Leónin katedraali. Ja eiköhän muutakin nähtävää niistä kaupungeista löydy. Bilbaossa majoitus on Hotel Ripa'ssa, se oli edullinen (2 hh 48 euroa/yö) ja ihan juna-aseman vieressä. Leónissa sitten päästään pyhiinvaellustunnelmaan, kun (toivottavasti) majapaikka on nunnaluostarin albuergessa, eli pyhiinvaeltajien majatalossa. Siitä eteenpäin sitten ei mitään suunnitelmia olekaan; kävellään sen verran kuin hyvältä tuntuu ja majoitutaan siellä, missä minäkin iltapäivänä ollaan perillä. Santiago de Compostelassa pitäisi olla sitten viimeistään 25.10. että ehditään takaisin Bilbaoon paluulennolle 27.10.

Tähän astihan olen kirjoittanut tänne blogiin jotain joka sunnuntai. En yhtään osaa sanoa, miltä tien päällä tuntuu, bloggaanko matkalta vai en. Tiedän, että nettiyhteyksiä löytyy sielläkin, jos niitä tarvitsee. Mutta otan itselleni vapauden tehdä niin, miltä milloinkin tuntuu. Jos en halua pitää mihinkään päin mitään yhteyksiä, niin en sitä tee. Mutta jos tekee mieli jakaa tunnelmia ja ajatuksia vaikka joka päivä, niin sitten teen niin. Katsotaan. Matkan jälkeen kyllä kirjoitan tänne ihan varmasti kokemuksista joka tapauksessa.

Hommat lähes paketissa

Muu elämä alkaa olla niin paketissa kuin tällä hetkellä vaan voi. Hurjan rankka viikko on takana, mutta nyt näyttää siltä, että voin tämän viimeisen alkavan viikon ennen vaellukselle lähtöä alkaa pikkuhiljaa ihan oikeasti miettiä tulossa olevaa kuukautta, hehkuttaa lähtöä ja valmistautua henkisesti siihen, että kohta kävellään. Fyysisesti en taida ensi viikollakaan ehtiä kuin ehkä parille harjoituslenkille, mutta ainakin on pakattu reppu, minkä heittää selkään sitten ihan harjoituksen vuoksi. Kyllä tämä tästä, päivä vain ja hetki kerrallansa.

Tavarat pakattu!

Enää reilu kaksi viikkoa lähtöön! Tällä viikolla oli semmoinen olo, että viimeistään nyt pitää alkaa katsomaan, minkä verran sitä tavaraa on oikeasti lähdössä mukaan, ja mahtuuko se siihen reppuun, minkä aion mukaan ottaa. Täytyy tunnustaa, että kun kaikki tavarat levitin sängylle, niin oli sitä sellainen määrä, että ajattelin, että ei ikinä nuo mahdu kaikki mukaan! Tutkailin ja mietin, että mistä näistä voisi ihan oikeasti vielä luopua. Ainoa, mitä ilman ajattelin voivani pärjätä, oli lierihattu. Mutta kun se ei ole reppuun menossa kuitenkaan, niin sen vähentämisestä ei vastaavaa hyötyä ole. Ja aurinkolaseja mietin myös, että otanko vai en. Nyt kun Suomeen on tullut syksy, niin on hankala kuvitella, kuinka kesäistä siellä Espanjan pohjoisosissa parin viikon päästä onkaan...

Mutta kun aloin pakata tavaroita reppuun, yllätyin iloisesti siitä, kuinka paljon se oikeasti veti. Kaikki tarvittavat jutut mahtuivat mukaan! Toki reppuun ei yhtään ylimääräistä tilaa jäänyt, mutta eihän siellä sitä tarvitakaan, kun ei tuonne reissuun shoppailemaan mennä. (Paitsi pitää muistaa miettiä se, että mihin päivän vaellusta varten ostetut eväät laitetaan; reppuun ne eivät ainakaan mahdu...) Juomavyöhön sitten mahtui kivasti sellaiset tärkeät/nopeasti tarvittavat jutut, kuten kamera, puhelin, otsalamppu, sanakirja ja kartta.

Ja se varustelistahan löytyy sivupalkin linkistä; tai täältä.

Matkaanlähtö lähenee!

Enää kolme viikkoa jäljellä ennen matkaa. En tajua, miten ehdin saada kaiken tarvittavan valmiiksi siinä ajassa. Siis itse reissua varten on melkein kaikki kunnossa; tarvikkeet kasassa (mutta ei koepakattu, eli en tiedä vielä, mahtuuko kaikki mukaan), lennot kunnossa, matkakassa varattuna ja kengät sisäänkäveltynä. Mutta ne kaikki muut, ei-matkaan-liittyvät asiat, mitkä nyt yhtäkkiä pitäisi ehtiä tehdä syyskuun aikana, että hommat sujuisivat sutjakkaasti sitten reissusta palattua, niiden valmiiksisaattaminen tuottaa hankaluuksia ja stressiä. Kai se vain täytyy luottaa, että asiat menevät niin kuin niiden on tarkoitus, ja ei ole katastrofi, jos joku juttu ei valmiiksi ehdikään; kai ne voi tehdä sitten myöhemminkin. Täytyy silti sanoa, että kyllä tämän matkan ajoitus on nyt niin kummallinen, että ei ole tosikaan. Enpä vuosi sitten aikataulua suunnitellessa mitenkään olisi arvannut, minkälaiseen saumaan tämä sattuisi. Silläkin on varmasti tarkoituksensa. Avoimin mielin eteenpäin, vaikka vähän stressiä meinaa pukatakin.

Muutosten aika

Huh, tässä viime viikkojen aikana on sattunut ja tapahtunut paljon mullistavia asioita. En niitä tässä ala sen tarkemmin ruotimaan, kunhan vaan totean, että onpas ainakin nyt kertynyt pohdiskeltavaa ja mietittävää ja sulateltavaa ja totuteltavaa ainakin yhden kuukauden kävelyn verran. Onneksi se vaellus on edessä; jospa sen aikana sitten saisin mieleni tyyneksi ja aivoitukseni kohti uutta tulevaisuutta!

Pidettäis edes joskus hauskaa

Täytyisi tosiaan saada toinen tilaisuus
että kaksikymmenkesäisellä olisi
kolmikymmenkesäisen järki ja kokemukset
olisi yhtäaikaa Nuori ja Kaunis ja Viisas ja Älykäs.
Pitäisi yhdistää yksinäisen ilot ja avioliiton ilot,
jättää kaikki murhe pois.
Voisi synnyttää lapsia (kelle kulloinkin)
ja auliit palkolliset hoitaisivat penskat.
Voisi rakastua pitkin ja poikin eikä kukaan
hermoilisi kotona, ei loukkaantuisi, ei suuttuisi.
Kukaan ei olisi yksinäinen ja kaikilla olisi kivaa.
Puhuttaisiin, pidettäisiin edes joskus hauskaa.
Ei kaiveltaisi menneitä, ei kaihottaisi siitä mikä on ohi.
Se on ohi ja nyt ollaan  tässä ja tästä täytyy tehdä hyvä.
Ei se synny itsestään, hyvä. Se täytyy tehdä, jonkun pitäisi
tehdä  aloite.

-  Arja Tiainen: Saatanan tytär (runokokoelma)

Tällaisen runon luetutti ystäväni minulla tänään, ja sen verranhan se kolahti, että piti tänne muistiin kirjoittaa.Eipä muuta tällä erää.

Varusteista vielä

Mitä lähemmäs matka tulee niin sitä enemmän varmaan alkaa nämä varusteasiat mietityttämään. Tällä viikolla käytiin ekan kerran matkakumppanini Hannan kanssa tarkasti läpi, mitä kumpainenkin on ajatellut ottaa mukaan. Hyvä keskustelu oli se. Kummallakin taisi vähän muuttua ajatukset, ja oli mielenkiintoista kuulla perusteluja erilaisille valinnoille. Hanna kuitenkin on kokenut Lapin vaeltaja, niin hänelle sellaiset asiat kuin esimerkiksi otsalamppu olivat ihan itsestäänselvyyksiä, kun taas minulla pitää ehdottomasti sellainen listassani olla, että muistan k.o. vehkeen mukaan ottaa.

Edelleenkään en tiedä, mahtuuko kaikki minun tarvikkeet siihen reppuun, millä ajattelin pärjätä. Pitäisi oikeasti koepakata se, että saisi varmuuden, ja olisi vielä aikaa muuttaa suunnitelmia, jos ei vaikka tila riitäkään. En sitten tiedä, tarkoittaisiko tilan loppuminen uuden rinkan ostamista vai tavaralistan edelleenkarsimista. En keksi, mistä oikein enää voisin karsiakaan, melko minimissä minun mielestä ne jutskat jo on. No, ainakin pipo karsiutui eilisten keskustelujen perusteella; päätin pärjätä lokakuussa tuubihuivilla ja hatulla. Niin, ja pitkähihaista paitaa en taida myöskään ottaa; t-paita & fleece-takki yhdistelmä riittänee kyllä. Sen verran siis väheni kamppeet jo nyt.

Askel askeleelta

Tänään täytin taas yhden vuoden lisää. Eipä se haittaa; en koe missään tapauksessa olevani vielä liian vanha mihinkään, mitä tässä elämässä vielä haluan tehdä.

Tällaisen viisauden luin yhdestä seuraamastani blogista tänään; se sopii niin hyvin omiin ajatuksiini, että kopioin sen tännekin:

Harjoittelua edelleen

Loma alkaa olla ohi, keskiviikkona taas töihin. Onneksi nyt ei ole pitkä työrupeama edessä ennen seuraavaa lomaa, kun tosiaan se koko lokakuu on varattu pyhiinvaellusta varten.

Kesäloma meni todella hienosti, parani vain loppua kohden! Viimeisen viikon olin Turun seudulla. Sielläkin pääsi vaellussandaalit kovalle koetukselle, ja hyviksi havaittiin. Monena päivänä kävelin kilometritolkulla, ja voin sanoa, että kyllä jalat kestää. Ainakin sellaisin 6-7 tuntia melkein koko ajan jalkojen päällä oloa tuli useaan otteeseen testattua; toki kantamusta ei selässä ollut kovin paljoa.

Tänään aamupäivällä kierrettiin kuopuksen ja muutaman muun kätköilijän kanssa Raisiossa osa sellaista luontopolkua, jonka varrelle on piilotettu reilut sata geokätköä, keskimäärin parinsadan metrin etäisyydeltä toisistaan. Käveltiin polulla, metsissä, suolla ja kallioilla kolmisen tuntia, n. 10 km, ja etsittiin 35 kätköpurkkia. Sovittiin kuopuksen kanssa, että palataan ensi kesänä koko päiväksi etsimään ne loput reitin varrella olevat kätköt. :)

Eli melko luottavaisin mielin olen vaelluksen onnistumisesta, vaikka ei tokikaan yhtään haittaisi, jos kunto olisi vielä paljon parempi. Mutta enköhän näinkin selviä.

Harjoittelupäivä

Eilen sitten (vähän vahingossa, tai ainakin tietoisesti suunnittelematta) vetäisin harjoittelupäivän. Kävin päiväseltään Tallinnassa, ja sama reppu oli selässä, minkä aion vaelluksellekin mukaan ottaa. Repussa oli pakattuna mm. vaihtovaatteet, läppäri virtajohtoineen ja vähän muutakin kampetta; luulen, että paino loppujen lopuksi meni kohtuullisen lähelle sitä 6-7 kiloa, mihin sen sitten lokakuussakin yritän minimoida. Siis tarkoitus oli olla yötä Tallinnassa, ja siksi tavaraa oli mukana liikaa, mutta kun luulin saavani repun selästä hotelliin säilöön. Sepä ei sitten erinäisistä syistä onnistunutkaan, ja siis kannoin reppua koko päivän selässäni. Kävelin ympäri kaunista vanhaakaupunkia, ja vähän uuttakin, yli kuusi tuntia, ilman mitään ylipitkiä pysähdyksiä tai taukoja. No, toki muutamassa kirkossa kävin sisällä istumassa hetkisen, mutta ne olivat ihan hetkiä, ja yhdessä kahvilassa kävin, ja yhdellä puistonpenkillä söin eväitä. Mutta luulen, että suurinpiirtein sama aika tuli käveltyä suurinpiirtein samalla kantamuksella kuin alkupäivät vaelluksella sitten ovat. Ja vaellussandaalit oli  jalassa, niillä tepastelu sujuu erinomaisesti. Hyvin meni tämä harjoitus; melkoisen poikki  olin päivän jälkeen, mutta en liikaa. Seuraavana päivänä, siis tänään, jalkojen lihaksissa tuntuu, eli olisi pitänyt muistaa illalla kunnolla venytellä. Oikeasti tuntui siltä, että tänäänkin pitäisi sellainen verryttelylenkki kävellä, että jumit helpottaisivat; ei siis ollut sellainen olo, että tänään en kyllä kävele yhtään mihinkään. Hyvä harjoitus! Pitää ottaa vastaavia uudestaankin, siis pitempiä reppuselkäkävelyjä, ja punnita se reppu sitten etukäteen, että tulee tuntuma siihen, minkäverran sitä oikeasti jaksaa kantaa.

Kunnotonta touhua

Täytyy myöntää, että kunto ei ole kohdillaan, ja kyllä se vähän huolettaa. Ihan liian vähän olen saanut aikaiseksi tehtyä nyt kesän aikana. Pari-kolme kertaa viikossa tunnin-parin sauvakävelylenkki, mutta ei muuta. Luulen, että 5-6 päivänä viikossa pitäisi edes vähän käydä lenkillä, että voisi ihan varmaksi sanoa, että kyllä kunto riittää siihen, että vaelluksella jaksaa joka päivä kävellä. Mutta ei, ainakaan vielä en ole saanut itsestäni irti sitä, että noin usein kävelemään lähtisin, saatikka, että tekisin jotain muutakin liikuntaa kuin kävelemistä. Reisilihaksia pitäisi vahvistaa, että polvet kestäisi paremmin; senkin tiedän, mutta melkein aina mukavuudenhalu voittaa. Silti, vaikka tiedän tämän kaiken, uskon jotenkin yltiöpositiivisesti, että kyllä minä pärjään, ja saan homman suoritettua loppuun. Ihan vaikka sinnillä, sisulla ja tahdonvoimalla, jos kunto ei ihan riittäisikään. Sitä paitsi, eihän se matka tapa, vaan vauhti. Tarkoitus kuitenkin on edetä vain 15-20 km päivässä, ja se ei oikeasti kuulosta mahdottomalta ollenkaan. Kun päivässä aikaa kuitenkin on kävellä vaikka 8 tuntia, eli tuntivauhdin ei todellakaan tarvitse päätä huimata, ja levähdystaukoja voi pitää ihan niin tiheään kuin on tarvee. Enköhän minä tuon reissun selvitä!

18

Tänään minun pikkuvauvani täytti 18 vuotta! Siis ajatelkaa, sain yhden ihmisenalun kasvatettua ihan täysi-ikäiseksi saakka! Eihän tämä varsinaisesti mitenkään tähän vaellusteemaan liity, mutta on se minulle niin iso asia, että täytyy tännekin kirjoittaa. Ehkä sen voisi liittää blogiaiheeseen niin, että minulle tämä esikoisen kasvattaminen on ollut iso haaste, ja niin  on se reilun 300 km vaelluskin. Kasvatushaasteesta selvisin, ja aion selvitä siitä vaellushaasteestakin. :)

A day at the Camino

Tämän allaolevan kuvauksen vaelluspäivästä oli Madeline Grey kirjoittanut tällä viikolla Facebookissa olevaan Camino de Santiago -ryhmän seinälle. Tämä kosketti kovasti, ja sai minut entistä enemmän odottamaan, että lokakuu olisi tosi pian; siksi halusin ottaa sen talteen tänne blogiinikin.

Get woken up by early risers packing their backpacks. Wonder exactly what they plan to see walking in the dark. Roll over for thirty minutes more sleep. Yep, definitely awake now. Pull yourself out of bed and see who is sleeping in, who is leaving and who has already left. Whisper conversation and giggle in-jokes. Walk around the albergue that yesterday was totally unfamiliar, now feels like home and soon will be just another stamp on your pilgrim’s passport. Sit outside and check you have everything. Dress your blisters with their little bits of cotton hanging out to drain them. Fill up your water bottles. Pull on your old faithful walking shoes and heave on your backpack.

Walk a few kilometres out of the town with its brightly shuttered houses and dusty “roads”. Watch the break of dawn spill yellow light everywhere and be, once again, shocked at how beautiful it is. Stop for breakfast at the next town you come to. Take off your backpack and leave it resting against a stone wall- face down so the sweat can dry off it. Use broken Spanish to order a slice of tortilla patatas and a coffee. Make conversation with a few other pilgrims- some you know by sight, some you’ve never seen before, a few are like family now. Talk about what you’ve heard of upcoming towns, what the albergue the previous night was like, where you each plan on stopping tonight, where is rumoured to have bed bugs. Swap maps and advice.

Walk. Feel the sun intensifying. Think. Spend a few hours on the Navarrete alone. Feel the vastness of it shrink you. Realise if you were to run out of water, you’d probably die; you’re completely at the mercy of this place. Follow the yellow arrows- you don’t even have to think about it anymore. Pass a few pilgrims- recognise their shells, smile, “Bon Camino”. Walk alone for a bit longer. See the dot of another pilgrim on the horizon, and fall into step with them once you reach them. Talk about home towns, why you're on the Camino, family, love and philosophy. Part ways when they stop at the next town and realise you never even swapped names. Feel the sun. Get lost in your thoughts again.

Walk. Walk through towns. Painted yellow arrows under ceramic tile street signs. Ask locals where you are and where the town you plan on stopping in is. Laugh with people and be humbled by their kindness and patience. Walk. Walk harder. Think you’ve hit your breaking point. Walk through it- what else are you going to do? Meet up with one of your closest friends on The Camino. Chat. Calculate how many kilometres you’ve done. Anything under 25 isn’t enough. Anything over 35 is pushing it. Walk together into your town for the night.

Find the albergue. Public or private? Church run? Communal showers? Communal meal? Kitchen? Laundry facilities? Donativo? Lock-out time? Get your passport stamped, pay, claim a bed and go for a shower. Wash the red dirt from your skin and out of your hair. Soak your aching muscles. Catch your reflection in the mirror and wonder when the changes happened- the tan and the leg muscles that seem to have appeared all of a sudden. Do some washing and dress in your only non-walking clothes. Meet other pilgrims staying in the albergue- “Where are you from?”, “Where did you start walking?”, “How are your feet?”

Explore. Wander the town. Catch yourself looking for yellow arrows to follow- grin. One store, one bar, one albergue. And a church. Of course a church. See some local kids playing soccer. Watch them showing off and listen as they practice their English on you. Wonder what life is like here.

Find your friends and go to the general store together. Buy rice, peppers, chickpeas, chorizo, a bottle of cheap wine. Split the cost. Cook and drink together. Be joined by a few interesting people you’ve met that day. Talk and laugh in English with your various accents. Talk about home- it feels like another world. Swap stories- people you’ve met on the way, a wrong turn that lead to half an hour in the wrong direction, a strange albergue owner, a fiesta you stumbled upon while wandering. Get a massage from one of your closest fellow pilgrims. Talk about what you’ve been thinking about that day, talk about what you’re learning, talk about how you’re going to change your life when you get home, talk about things you’ve never talked about with anyone. These are the only people who really understand. Stay up all together drinking for a while.

Go to bed in the dorm. Listen to the snoring. Smile. Sleep.

Kesäloma-aika

Suurimmalla osalla työkavereistani on jo alkanut kesäloma; meidän töissä kun lomakausi on yleensä juhannuksesta koulujen alkuun. Itselläni ei ihan vielä loma ala, koska minullahan on suurin osa kesälomasta varattu sinne lokakuulle. Olen toki nyt kesällekin saanut järjestettyä jonkun verran lomaa; vaihdoin maksimimäärän lomarahoja vapaaksi, ja siirsin 8 päivää viime vuoden lomista nyt tälle kesälle, kun en keväällä ehtinyt niitä pitää, ja joustosaldoakin on viikon verran kertynyt. Saan siis sen koko lokakuun lisäksi nyt kesällä olla lomalla 16.7.-7.8. välisen ajan.

En ole yhtään vielä päässyt lomafiilikseen (mikä sinänsä on hyvä asia, koska vielä pari viikkoa pitää jaksaa töissä!), luultavasti eniten säiden takia. En ihan heti muista toista yhtä kylmää alkukesää. Että näin heinäkuun alussakin on vain 8 astetta lämmintä aamulla. Ihme homma! Kaikkien kanssa jutellessa tulee väkisin puheenaiheeksi sää. Minä sitä kyllä päivittelen sujuvasti, mutta itse asiassa sisimmässäni ei minusta tämä keli pahalta tunnu, kun tiedän, että lokakuussa sitten tarkenee Caminolla. Vaikka ei yhtään aurinkoa ja hellettä nyt kesällä Suomessa olisi, se kyllä korvautuu minulle sitten syksyllä. :)

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää, minkä nyt mä nään

Ihanat kengät!

Minähän ostin pari kuukautta sitten uudet, kalliit vaelluskengät. Tähän asti olen päässyt niitä testaamaan lähinnä tunnin-parin sauvakävelylenkeillä tasaisella tiellä. Nyt vihdoin pääsin kokeilemaan niitä useamman täyden päivän ajan, vaihtelevassa maastossa.

Kävin parin ystäväni kanssa geokätköilykierroksella Itä-Suomessa. Kaksi hyvin täyttä vuorokautta etsimme piilotettuja purkkeja niin kaupunkiympäristöstä kuin ihan ryteiköistäkin. Vaelluskengät olivat kerrallaan yli puoli vuorokautta putkeen jalassa, 25 asteen helteessä. Ensin ajattelin, että ne olisivat liian kuumat, ja minulla olikin varakenkinä mukana vaellussandaalit. Mutta kun huomasin, kuinka todella hyvin noilla kengillä pääsee minkälaista tahansa rinnettä ylös ja ryteikköä alas ja pusikkoa halki ja liukasta puunrunkoa pitkin virran yli, ei tullut mieleenkään vaihtaa noita kenkiä pois jalasta. Ja sitä paitsi vaikka kuuma olikin, kengät hengittivät niin hienosti, että ei jalat mitenkään liikaa päässeet hikoilemaan.

Noissa kengissä on tosi paljon parhaita puolia, mutta sanotaan nyt erityisesti se, että ne tukevat nilkkoja äärimmäisen hyvin, mikä on minulle todella tärkeä asia, koska minulla on yliliikkuvat nivelet ja heikot nilkat, ja sen takia jalka tuppaa monesti vähän muljahtelemaan. Nyt ei näin tapahtunut koko reissun aikana. Toinen parhaista ominaisuuksista on pitävä pohja; mentiin nimittäin useammankin kerran sellaista reittiä, että en millään muilla kengillä olisi sellaiseen uskaltautunut, joko liukkauden, jyrkkyyden tai muun kaatumis-/putoamis-/lipeämisvaaran takia. Mutta noilla pääsi kulkemaan paikasta kuin paikasta kuin gaselli ikään.

Kengät eivät myöskään hanganneet, puristaneet tai ahdistaneet mistään. Kertakaikkiaan täydelliset minulle siis!

Camino-kätköilyä?

Minä harrastan geokätköilyä, enimmäkseen Suomessa, mutta muutamalla ulkomaan reissullakin olen sitä vähän kokeillut. En ole mitenkään aktiivisesti hurahtanut, ennemminkin sellainen "sunnuntaikätköilijä", joka lähtee purkeille, jos joku kaveri vähän houkuttelee. Yksin melko harvoin mitään etsiskelen.

Nyt, kun kevättä on taas rinnassa (tai no, kesä kai tämä virallisesti jo on, mutta kun kelit ei ihan vielä sitä anna tajuta), niin kätköilyharrastus on taas aktivoitunut. Tällä viikolla olen jo kolmena päivänä sen aktiviteetin parissa aikaani viettänyt. Tulipa sitten mieleeni, että mahtaa tuon Caminonkin varrella jokunen purkki olla piilotettuna. Tarkistin, ja onhan niitä, heti montakin. Nähtäväksi jää, minkä verran niitä sitten tulee haeskeltua. Tuskin ainakaan kovin monen kilometrin koukkauksia teen purkin takia, mutta jos joku meinaa ihan "ylikävellyksi" tulla, niin pitäähän se varmaan noukkia. Mutta ihan kiva, että tuon hoksasin. Pitää alkaa tarkemmin katsella, mitkä kätköt oikeasti on reitillä. Varmasti ainakin sitten perillä Santiago de Compostelassa pitää jokunen etsiä!

Matkalla aurinkoon

"Älä elä vaisusti,
älä rakasta laimeasti.
Syöksy pää edellä elämään.
Ota riski.
Siinä voi käydä huonostikin.
Rakkauden kanssa käy usein huonosti.
Mutta mitä sillä on väliä.
Elämä ja kuolema ovat kaksosia.
Ihmisen täytyy murtautua
ulos omasta vankilastaan.
Astua aurinkoon
ja hengittää syvään."

Koskaan ei voi tietää

Osa tämän blogin otsikkoa on "Yhden monivuotisen haaveen toteuttaminen ennen kuin on liian myöhäistä". Alunperin sitä kirjoittaessani ajattelin lähinnä tuota niin, että ennen kuin olen liian vanha ja raihnainen kävelemään tuollaista reittiä. Mutta tällä viikolla asia realisoitui ihan eri tavalla.

Yksi läheinen työkaverini kuoli. 36-vuotias, hyväkuntoinen mies. Hänelle sattui harrastuksensa parissa kohtalokas onnettomuus. Tämä oli meille kaikille saman työtiimin jäsenille suurensuuri järkytys. Hänen työhuoneensa on minun työhuoneeni vieressä, joten monta kertaa päivittäin tyhjä paikka muistuttaa tästä asiasta.

Kukaan ei mitenkään osannut tällaista odottaa. Kukaan ei olisi etukäteen uskonut, että tälle ihmiselle joku huomenna tai ensi viikolla tapahtuva asia olisi liian myöhäistä. Koskaan ei voi tietää, milloin on itsekenenkin viimeinen päivä!

Ei siis kannata lykätä jonnekin hamaan tulevaisuuteen asioita, mitä elämässänsä "sitten joskus" haluaa tehdä! Eikä varsinkaan pidä jättää sanomatta asioita, mitä olisi hyvä jollekulle toiselle ihmiselle ääneen sanoa! Harmittaa, etten tällekään työtoverilleni varmaan koskaan tullut ihan suorin sanoin sanoneeksi, miten paljon häntä arvostin, kunnioitin ja ihailin, niin työtoverina kuin ihmisenä. Hänen asenteensa niin elämään kuin työntekoon oli esimerkillinen. Nyt en enää koskaan voi näitä asioita hänelle kertoa.

Lentoliput!

Hui, nyt on lentoliput lokakuulle ostettuna! Jännää!!!

Hanna-ystäväni oli meillä yökylässä ja katseltiin halvimpia lippuja Espanjaan. Päätettiin sitten, että sama ostaa heti. Kun eihän sitä tiedä, miten hinnat nousee, jos vielä kauan odottelee. Nyt saatiin liput Oulusta Bilbaoon noin kahdella ja puolella sadalla eurolla. En usko, että juurikaan sitä halvemmalla voitaisiin saada niitä missään vaiheessa.

Meidän reissu siis menee näin:
Ma 1.10. AY368 17.35 Oulu 18.35 Helsinki
Ti 2.10. LH855 06:35 Helsinki 08:20 Frankfurt
Ti 2.10. LH1142 11:30 Frankfurt 13:35 Bilbao
La 27.10. LH1143 14:25 Bilbao 16:35 Frankfurt
La 27.10. LH854 22:25 Frankfurt 01:50+1 Helsinki
Su 28.10. AY 365 12.40 Helsinki 13.40 Oulu

Kummassakin päässä siis pitää olla Helsingissä yötä, mutta lasken sen varaan, että ystävät majoittavat, epäinhimillisistä lentoajoista huolimatta. Pitää alkaa kysellä yösijaa.

Niin, ja ne hinnat. Kaikkine veroineen ja toimituskuluineen jne. maksettavaa jäi tämänverran per henkilö:
Oulu-Helsinki-Oulu 70,75 €
Helsinki-Bilbao-Helsinki 185,96 €
Yhteensä siis 256,71 euroa

Äitienpäivänä

Vietin poikkeuksellisesti äitienpäivää Etelä-Suomessa. Ihmeellistä nähdä se ero, mikä luonnossa on tähän aikaan vuodesta. Kotipihalla Oulun seudulla on vielä kasoittain lunta, puissa ei lehtiä, maassa ei kukkia, kevät vasta nippanappa tuloillaan. Turun seudulla koivuissa oli jo kohtuusuuret lehdet, nurmikot loistivat vihreinä, kirsikkapuut kukkivat, kukkia oli monta sorttia, tulppaaneista valkovuokkoihin ja voikukkiin. Täytyy sanoa, että hiukan kateus iski, ja pohdinta siitä, että olisiko mahdollista vaihtaa asuinpaikkaa muutaman sata kilometriä etelämmäs... En pidä talvesta!

Teen hieman horjuvan aasinsillan vaellukseen mietiskelemällä, että lokakuu on itse asiassa mainio aika lähteä Caminolle. Suomessa alkaa olla jo pimeä ja kylmä, vähintäänkin kurakelit jos ei suorastaan lunta jo. Espanjassa kesä vain jatkuu, lämpötilat on sopivat ja aurinkokin toivottavasti ainakin osan päivistä paistaa kirkkaasti.Viettämällä lokakuun Espanjassa saa siis ensi talvea lyhennettyä mukavasti. Se tuntuu jo näin etukäteen miellyttävältä ajatukselta; eiköhän jälkikäteenkin.

Epäuskoa

Mieheni sanoi minulle vastikään, että hän ei usko, että pystyn kävelemään tuon aikomani matkan.

Kyllähän se kirpaisi. Toki ymmärrän, mistä tuo epäilys kumpuaa. Minulla on huono kunto, en harjoittele tarpeeksi, en ole enää nuori enkä ihan tervekään. Itseänikin joskus vähän hirvittää, mitä oikein olen suunnittelemassa.

Mutta silti! Mielestäni olen melkoisen sinnikäs. Jos jotain valmiiksi ajattelen ja päätän, niin sitten teen kaikkeni, että siinä päätöksessä voin pysyä. En luovuta mitenkään helpolla. En välitä pienistä vastoinkäymisistä tai kivuista. Yritän löytää keinon päästä eteenpäin ja selviytyä. Ja yleensä löydänkin.

Jotenkin tuolla sanomisellaan mieheni lyttäsi tuon minun sisukkuuteni olemattomaksi. Toki, hän perusteli sitten kantaansa; sanoi, että tietää kyllä, että voin ihan hyvin kävellä sen parikymmentä kilometriä päivässä, mutta että hänen mielestään homma kaatuu siihen, että sitten pitää oikeasti joka päivä lähteä liikkeelle; että siihen minusta ei ole, että en jaksa, kunto ei kestä, en pysty.

Ei tuo perustelu minua yhtään lohduttanut, ehkä jopa päinvastoin. Vaikka ymmärränkin sen pointin; uskon, että on kova paikka lähteä aamulla liikkeelle, kun kroppa on vielä ihan poikki edellisen päivän rasituksista. Mutta minusta juuri siinä se sinnikkyys sitten katsotaan. Ja uskon ja toivon, että minusta on siihen. Sitä paitsi, sehän varmaan tulee helpommaksi päivä päivältä, kun kunto kohenee ja matkantekoon tottuu.

Ymmärrän, että monia ihmisiä ihmetyttää ja epäilyttää tämä minun suunnitelmani, mutta onko liikaa pyydetty, että saisin läheisimmiltäni vähän tukea ja rohkaisua?

Niin mikä kävely?

Tällä viikolla kävin ajatuksia herättävän keskustelun työtoverini kanssa, kun satuttiin Helsingin lentokentälle samaa konetta odottelemaan. Tuli puhetta matkustelusta, ja kerroin, että kävin viime vuonna itsekseni Kiinassa puolitoista viikkoa, ja kesällä muutaman päivän Ljubljanassa myös ihan yksin. Hän kummastelihämmästeli yksin reissaamistani, ja sanoi, ettei kyllä kovin monta varsinkaan naispuoleista ihmistä tiedä, jotka näin tekisivät.

No, siinä sitten yksinreissaamisen hyviä puolia perustellessani tulin maininneeksi, että lokakuussa lähden kävelemään Espanjaan. Hän sanoi: "Eihän se vaan ole mikään sellainen Jeesuskävely?" Minä jäin sanattomana ihmettelemään tuota termiä, ja hän sitten perusteli, että oli nähnyt jonkun dokumentin telkkarissa tuollaisesta Jeesuskävelystä Espanjassa. Sanoin, että olen kyllä menossa pyhiinvaellusreitille Santiago de Compostelaan, ja hän siihen tarttui samantien, että juuri tuota hän tarkoitti, eli siis lähden Jeesuskävelylle.

Siinä sitten juttelimme jonkunkin aikaa erilaisista perusteista, miksi ihmiset tuonne caminolle lähtevät, ja myös minun henkilökohtaisista perusteistani. Selvästi jotenkin ajatus minusta tuollaisella matkalla hämmensi tätä kollegaani kovasti, ja käsitys minusta muuttui, eikä välttämättä parempaan suuntaan... No, eipä siinä mitään. Jokainen elää elämäänsä omien mielipiteidensä mukaan, niinkuin parhaaksi näkee.

Pyhiinvaeltajan rukous

Kiireinen viikko takana, yhtä kiireinen edessä. Taidan tyytyä vain kuvaan ja jonkun muun kirjoittamaan tekstiin tänä sunnuntaina.(Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi, jos haluat oikeasti saada selvää tekstistä.)

Kenkäasiaa

No nyt on sitten uudet vaelluskengät ostettu! Kuten jo viimekuun loppupuolella kirjoitin, viime syksynä ostamani kengät alkoivat nyt talven levon jälkeen mystisesti hankaamaan. Pakko oli siis investoida uusiin, ja päätin nyt, että ostetaan sitten kerralla niin hyvät, että varmasti pärjää. Lompakkoahan se vähän kirpaisi, mutta enköhän sitten lokakuussa kiittele itseäni tästä valinnasta.

Ostin siis Partioaitasta Hanwag Tatra Lady GTX:t, leveällä lestillä. Hyvältä tuntuu, vaikka vielä en ole edes päässyt niitä kunnolla testaamaan.

Netti kertoo näistä mm. näin:
Viimeisintä suunnitteluosaamista ja muotoilua edustava kevyt naisten vaellusjalkine.
- Gore-Tex kalvo
- Hivenen notkeampi Vibram-välipohja soveltuu patikointiin, vaelluksille ja ulkoiluun.
- Laadukas ja helppohoitoinen vahattu nupukkinahkapinta.
- Varren yläosassa nahkavuori
- Kiveniskemäsuojat kantapäissä ja varvaspäissä
- Ei leikkaussaumoja kulutuskohdissa
- Erinomainen iltin kiinnitystekniikka estää tehokkaasti vuotokohtien muodostumisen jalkapöydän päälle

Eiköhän näillä nyt pärjää! <3

Caminolla / Elämässä

No importa de dónde vengo.
No importa a dónde voy.
Sólo importa el paso que estoy dando.

(Ei ole tärkeää, mistä tulen.
Ei ole tärkeää, minne menen.
Tärkeää on vain se askel, mitä olen ottamassa,)

Pyhiin

Olen jäänyt useamman kerran miettimään, kerronko ihmisille, että olen lähdössä vaellukselle vai pyhiinvaellukselle. Vai ihan vain kävelemään Pohjois-Espanjaan.

Sen kävely-vaihtoehdon olen useimmiten hylännyt; se ei kerro tarpeeksi matkan luonteesta. Vaellus-sana kertoo enemmän reissun luonteesta; siitä, että itse matka on tärkeämpää kuin päämäärän saavuttaminen. Mutta se pyhiin, mitä se tarkoittaa, mitä sillä on eroa pelkälle vaellukselle?

Itse koen olevani lähdössä nimenomaan pyhiinvaellukselle. Ehkä eniten syynä tälle pyhiin-sanan käytölle on tuo reitti; se on vuosisatoja vanha pyhiinvaellusreitti, jota sadattuhannet pyhiinvaeltajat ovat käyttäneet. Miksen minäkin siihen joukkoon sopisi? Koen myös, että lähden tälle vaellukselle enemmän nimenomaan henkiselle matkalle kuin pelkästään maisemia tai kulttuureja ihastelemaan tai kuntoa kohottamaan. Se henkinen matka on minulle se tärkein syy, miksi olen nimenomaan pyhiinvaelluksella; lähden sinne etsimään henkistä kasvua, suuntaa elämälleni. Olemaan yksin ajatusteni kanssa, keskittymään olennaiseen. Henkisyydessä on minulle tässä mukana niin uskonnollinen aspekti kuin muukin hengellisyyteen, ajatteluun ja yhteyteen liittyvä puoli.

En tiedä, voi olla että panen tälle pyhiinvaellukselle liikaa odotuksia ja toiveita, ja huomaan jälkikäteen, että mikään niistä ei toteutunutkaan. Menee miten menee, sittenpä sen näkee. Tuskin se turha reissu kuitenkaan tulee olemaan!

Sekalaisia mietteitä

Tällä viikolla (no, melko monena muunakin viikkona, mutta tällä viikolla jotenkin erityisesti) olen pohtinut vaellusta monelta eri kantilta. Henkiseltä, fyysiseltä ja varusteelliselta nyt ainakin.

Otetaan vaikka tuo fyysinen ensin. Olin tällä viikolla työreissulla Iso-Syöttellä, ja siellä ulkoiluhetken aikana käveltiin tunturia alas ja ylös. Hyvää harjoitusta, kyllä, mutta samalla rinnekävely paljasti aukottomasti sen tosiseikan, että minun lenkit yleensä tapahtuu ihan tasaisessa maastossa. Kodin lähellä kun ei juurikaan mäkiä löydy. Kylläpäs tuntui alamäki polvissa ja ylämäki keuhkoissa, huhhuh! Tähän siis täytyy tulevana kesänä kiinnittää erityishuomio harjoittelussa; pakko vain yrittää löytää kaikki mäennyppylät ja käyttää niitä harjoittelurinteinä.

Sitten vaikka se varusteasia; eilen laitoin ensimmäistä kertaa talven Icebug-kenkäkauden jälkeen jalkaan ne syksyllä ostamani vaelluskengät. Sauvakävelyllä 2 tuntia, n. 10 km, ja tuloksena isot kipeät rakot molemmissa pikkuvarpaissa sekä hiertymät jalan ulkoreunassa pikkuvarpaista vähän nilkkaan päin. Tarkoittaakohan tämä sitä, että pitää vielä ostaa uudet, vielä leveämpilestiset vaelluskengät ja alkaa kävellä niitä sisään, vai onko vielä toiveita, että nämä olemassaolevat siitä muokkautuisivat? Sitä pitää vielä tässä pohtia ja pähkiä hetki... Kun ei periaatteessa olisi varaa investoida uusiin kenkiin, mutta toisaalta on fakta, että vaelluksesta tulee todella kurja, jopa mahdoton, jos kengät eivät ole juuri sopivat.

Henkisestä puolesta en taida nyt alkaa mitään kirjoittamaan. Sitä asiaa on niin paljon, ja niin moninaista, että siitä pitää jossain vaiheessa kirjoittaa ihan oma postauksensa, tai useampiakin.

Semmoisissa mietteissä tänään. Jatketaanpa taas viikon päästä.

Etsin kohtaloani

Sain juuri hetki sitten luettua Cecilia Samartinin kirjan nimeltä Señor Peregrino. Olen vielä vähän sisällä sen kirjan maailmassa ja sen tuomassa  tunnelmassa; hyvinkirjoitetut kirjat vievät minut aina mukaansa hetkiseksi ennen kuin löydän takaisin tähän arkielämään. Se on varmaankin yksi syy, miksi niin rakastankin lukemista; on tarpeen paeta silloin tällöin pois jonnekin kauas, toiseen aikaan ja/tai paikkaan.

Kirja loppui lauluun, jota voisin hyvinkin nähdä itsenikin laulamassa Santiagon tiellä sitten ensi syksynä. Kirjassa laulu tietenkin oli vain runona, ilman säveltä. Tekisinköhän siihen itse sävelen, ja todellakin sitten tätä Caminolla laulaisin...

Santiago de Compostela,

sen tietä kuljemme.

Sade on kuin siunaus,

aurinko lahja Jumalan.

Emme mieti kilometrejä

tai tavoittele tähtiä.

On matka paras palkinto,

Jumalan armo nautinto.

Jaakob, Jaakob, Jaakob,

rukoile puolestani.

Tietä pitkin kulkeissani

mä etsin kohtaloani.

Apostoli Jaakob, pyhiinvaeltajien suojelija,

sauvallaan mua johdattaa

ja antaa suojan paahteelta.

Mä käyn polvilleni maahan,

ja jos ihmeet ovat kukkia,

ehkä yksi on minua varten.

Musiikkia korville

Camino de Santiagon Facebook-ryhmässä oli vastikään kiivasta keskustelua siitä, kannattaako jotain musiikkisoitinta (MP3, iPod tms) ottaa mukaan vaellukselle. Osa jäsenistä oli hyvin kiivaasti sitä mieltä, että ei missään tapauksessa; että se estää todellisen vaelluksen, estää kuulemasta luonnon ääniä ja omaa sisintään. Muutamat eivät nähneet siinä mitään pahaa, vaan olivat sitä mieltä, että musiikkisoittimen kanssa matka sujuu mukavammin. Kolmas ryhmä ajatteli, että soitin on hyvä mukana, mutta että sitä kannattaa käyttää vain iltaisin, nukkumaan menoa helpottamassa (eli blokkaamassa pois naapuripeteistä kuuluvat kuorsaukset ja muut äänet).

Jokainen taaplaa tyylillään, niinhän se on. Itse aion ottaa yhdenlaisen soittimen mukaani, mutta ei sen musiikin takia. Otan pienen sanelimeni, mikä sen saneluominaisuuden lisäksi toimii myös MP3-soittimena. Ajatus on, että sanelin menee pienempään tilaan kuin päiväkirja, ja sen avulla pystyn tallentamaan mietteitäni vaikka kävellessä, jos siltä alkaa tuntua. Ja kai minä sitten otan pienet nappikuulokkeetkin siihen mukaan, että voin tarpeen vaatiessa vaikka musiikkiakin kuunnella. Vaikka tällä hetkellä en näekään, että sellaista tarvetta syntyisi, niin eihän sitä koskaan tiedä.

Kevyellä kantamuksella

Nyt viikonloppuna pääsin viimeinkin vähän lietsomaan matkakuumettani, kun Hanna oli yökylässä ja saatiin vuorokauden verran jutustella niin vaellus- kuin muistakin asioista. Tehtiin mm. makuupussi-inventaario, ja sain päätettyä, minkä viidestä eri makuupussivaihtoehdosta otan mukaan reissuun. Valittiin minulle se kaikista pienin ja kevein vaihtoehto; siinäkin kun luvattiin, että tarkenee +5 asteeseen saakka, ja kun kaikki yöt sisätiloissa ollaan, enkä ole kovin palelevaa tyyppiä, niin eiköhän sillä pärjää. Eipähän tule ylimääräisiä grammoja siitäkään.

Paljon keskusteltiin mukaanotettavista varusteista. Minä aion pärjätä max. 40 litran rinkalla ja mahdollisimman paljon alle 10 kilon kantamuksella. Hannan rinkka on 65 litraa, mutta suunnittelee ehkä ostavansa uuden 50 litran rinkan, ja pitävänsä maksimipainona 12-15 kiloa. Minusta tuo tuntuu paljolta, mutta toisaalta, Hannalla on parempi kunto kuin minulla, ja kokemusta Lapin vaelluksilta, joten eiköhän tuo tiedä rajansa. Lisäksi pitänee ottaa huomioon, että minun pitää kantaa myös sisäiset kiloni, joita on useampikymmenen enemmän kuin Hannalla.

Tosin en missään tapauksessa ottaisi telttaa ja retkipatjaa mukaan, mutta Hanna niitäkin suunnittelee. Ollaan me erilaisia, minä kun en hätkähtele mistään ötököistä, torakoista tai muista, kun taas Hanna vannoo mieluummin pystyttävänsä teltan kuin majoittuvansa jossain alberguessa missä näyttää olevan luteita ja torakoita. Muutenkin minulla on rennompi ote, vessassakin voin käydä minkälaisessa murjussa vain. Saapa nähdä minkälainen yhteiskokemus meillä tuleekaan, kumpi loppujen lopuksi lähentyy toisen mielipidettä, vai pysytäänkö koko reissun ajan yhtä kaukana toisistamme näissä asioissa.

Pääasia on, että oikeasti tärkeistä asioista ollaan samaa mieltä, tai ainakin suvaitsevia toisen mielipidettä kohtaan. Yksi tärkeistä jutuista on se, että kumpikaan ei ole tekemässä mitään kilpajuoksua, vaan ollaan yksimielisesti vaeltamassa lyhyitä päivämatkoja, pysähdellen missä tuntuu, ja vapaapäiviäkin pitäen silloin kun siltä tuntuu. Matka on tärkeämpää kuin päämäärä!

Yksin vai yhdessä

Tällä viikolla on juteltu kavereitten kanssa siitä, miten itse kukin kokee yksin reissuun lähtemisen. Näköjään monella on vaikeaa lähteä mihinkään (matkalle, elokuviin, konserttiin, ravintolaan jne) itsekseen, ilman seuraa. Minusta tuo on jännä ajatus, joka ei oikeastaan ikinä ole tullut minulle mieleen. Olen aina nauttinut niin seurasta kuin yksinolostakin. Ei minulle ikinä ole minnekään menemisessä ollut kynnyskysymyksenä se, että joutuisin menemään yksin. Ihan hyvin voin mennä mihin vain tapahtumaan itsekseni, ja viime kesänäkin kävin Ljubljanassa vajaan viikon reissulla ihan yksikseni.

Minusta yksinmenemisessä on paljon hyviä puolia. Mm. se, että sitten voi oikeasti tehdä kokemuksestansa juuri sellaisen kuin itse toivoo, eli voi tehdä heräämis-, ruokailu- yms. aikataulut oman sisäisen kellon mukaan, matkoilla voi käydä juuri ne nähtävyydet ja paikat katsomassa mitä itse haluaa, ja voi lennosta vaihtaa suunnitelmia neuvottelematta kenenkään kanssa. Ja jos siltä tuntuu, voi aina alkaa juttelemaan jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa (vaikka minusta ei monesti siltä tunnukaan, mutta joskus sitäkin tapahtuu), ja sillä lailla saada hetkeksi seuraa, ja tutustua uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen.

Toki yhdessämenemisessä on puolensa myös; on jotenkin "turvallisempi" olo, ja voi tutun ihmisen kanssa vertailla kokemuksia, ja jälkikäteen muistella tapahtumia. Ehkä tuo viimeinen kohta itse asiassa on minusta se paras puoli yhteiselämyksissä. Yksikseen kun on jossain käynyt ja yrittää sitä selittää kaverille, ja näyttää vaikka kuvia, niin ei se ole koskaan sama. Kun se kaveri ei ole itse siellä ollut, niin ei voi mitenkään päästä samaan fiilikseen.

Tänne vaellukselle ainakin tämän hetken suunnitelmien mukaan olen lähdössä yhdessä. Hanna, ystäväni jo yli 20 vuoden ajalta, lähtee myös. Ja hänen ansiostaan varmasti saamme reissulla paljon uusiakin tuttuja; hän on niin hyvä jututtamaan vieraita ihmisiä, että oletan, että joka päivä tutustumme ainakin kymmeneen uuteen vaeltajaan. :) Valitettavasti nyt talven aikana ollaan fyysisesti ihan eri paikoissa, ja sen takia ei vielä olla paljoa ehditty yhdessä matkaa suunnitella, mutta kesällä kun taas ollaan vierekkäisillä paikkakunnilla, päästään sekä suunnittelemaan että valmentautumaan yhdessä; meillä kun on tapana viikottain kävellä yhdessä toista tuntia kerrallaan, ja samalla parantaa maailmaa. Ensi kesänä pitää vain vielä tihentää tahtia ja pidentää matkaa; kylläpä maailma sitten onkin hyvä syksyllä, kun niin ahkerasti olemme sitä kesän ajan parantaneet!

Sairastuvalla

Tämän viikon vaellusmietteet on jääneet melko vähäisiksi, kun influenssamokoma iski. Toivottavasti saan sitten lokakuussa pysyä terveenä; kurja olisi sitten pyhiinvaelluksella sairastua johonkin niin maalliseen kuin flunssaan, ja joutua sen takia vuoteenomaksi monen päivän ajaksi. Yritän nyt siis sairastaa sen edestä, että sitten ei tarvitsisi!

Valmistautumista

Tällä viikolla tulikin paljon vaellusaiheisia puuhia puuhasteltua. Alkuviikosta sain sen tilaamani The Way -dvd:n, ja katsoin sen samantien. Oli tosi mukava nähdä niitä maisemia, mihin sitten itsekin syksyllä suuntaan. Ja muutenkin oli ihan hyvä leffa.

Torstaina olin työasioissa Helsingissä, ja kuinkas ollakaan, sopivasti samalle illalle oli yksi Facebookin Pyhiinvaellus-ryhmäläinen järjestänyt ensimmäistä vaellustaan suunnittelevien infotilaisuuden. Tokihan piti käyttää tilaisuus hyväksi, myöhästyttää paluulentoa muutamalla tunnilla, ja mennä kuuntelemaan. Oli oikein kiva keskusteluhetki, jonkun verran uutta asiaa ja hyviä vinkkejä. Kysyin järjestäjältä, josko hän voisi ajatella tulevansa jossain vaiheessa Oulun seudulle pitämään samansisältöisen illan, ja voipa olla, että sellainen onnistuu jo tänä keväänä. Lupasin järjestää tilat, kunhan hän järjestää itsensä paikalle.

Ja sitten muuta; no, varustekasa alkaa kasvaa. Eilen Prismassa kiertelin urheilu- ja retkeilyosastoa, ja mukaan tarttui poistohyllyiltä tekninen t-paita ja kevytfleecetakki. Ja lisäksi ostin sellaisen hassunnäköisen lusikka/haarukka/veitsi-yhdistelmän; todella kevyt ja pieneen tilaan menevä, ja ulkonäkö oli niin sympaattinen, että tulin hyvälle tuulelle. Jos parilla eurolla saa itsensä mukavalle mielelle, niin ehdottomasti se kannattaa sijoittaa! :)

Niin, ja lisäksi luin taas yhden kirjan tuolta alempana olevan postauksen lukulistasta, ja varasin kirjastosta yhden kirjan, jota ei siellä vielä ollut. Aikoivat sen ihan minua varten laittaa hankintalistalle. Hyvää palvelua!

Espanja

Yksi lisäsyy nimenomaan tuon vaellusreitin valitsemiseen on sen sijainti. Espanja on minun sydäntäni lähellä oleva maa, ja espanja on minun sydäntäni lähellä oleva kieli. En tosin hurjan usein ole maassa vieraillut; seitsemän kertaa, jos parinkymmenen vuoden takaiset Kanarian reissutkin lasketaan mukaan. Enkä kieltäkään osaa kovin hyvin; nuorena tyttönä opiskelin pari vuotta kansalaisopistossa espanjan alkeita; silloin ei aika ja maltti riittänyt enempään, mutta jo silloin päätin, että jossain vaiheessa elämääni opettelen sitä lisää.

Kuitenkin, koen maan läheiseksi, ja kielelläkin pärjään. Ja erityisesti meikäläistä kesäihmistä kiehtoo se lämpimämpi ilmasto. Säiden erot sain kokea juurin äsken; olin kuluvan viikon Valenciassa. Samalla kun Suomessa paukkui 30 asteen pakkaset, minä nautin paristakymmenestä lämpöasteesta.

Kävin reisuun aikana parissa kirjakaupassa kiertelemässä pitkään ja hartaasti. Paljon olisi tehnyt mieleni ostaa; oli varsinainen itsehillinnän taidonnäyte, että loppujen lopuksi mukaan tarttui vain kaksi kirjaa. Molemmat liittyivät suoraan tai epäsuorasti tulevaan vaellukseen. Ostin taskukokoisen vaellusreitin karttakirjan, sekä romaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat Santiago de Compostelaan. Jälkimmäistä joudun lukemaan sanakirjan kanssa, mutta aion sen saada ennen syksyä luettua. Taka-ajatuksena on tottakai se, että sen avulla saan päivitettyä ja kohotettua espanjankielen taitoani niin, että tulen toimeen sillä kielellä paikallisten kanssa aina tarvittaessa.

Miksi?

Niin, miksi ihmeessä minua kiehtoo ajatus pyhiinvaelluksesta ylipäätään, ja tuolla reitillä nimenomaan? Olen välillä melkoisen tunteella elävä ihminen, ja jotkut asiat/ihmiset vaan kolahtaa samantien niin, että se on menoa. Muistan vieläkin, kun ensimmäisen kerran kuulin tästä reitistä, ja se vain kolahti. Tiesin heti, että tuonne minun on joskus elämässäni päästävä. Ei kai siihen mitään varsinaista järkisyytä ollut silloin, eikä ehkä ole nytkään, vaikka voihan niitä syitä silti järjen kanssa pähkäillä. Tässä alla ainakin muutama syy, mitä juuri nyt tuli mieleeni.

Koen nykypäivän elämänmenon liian kiireiseksi ja monimutkaiseksi. Haluaisin hidastaa vauhtia, ja muokata elämääni sellaiseksi, että voisin rehellisesti sanoa nauttivani jokaisesta päivästä. Uskon vakaasti, että suurimmat elämykset saa ihan jostain muusta kuin tästä materialistisesta maailmasta. Olen varma, että ihminen pärjää tosi vähällä tavaralla, ja siksi ajatus, että olen kuukauden vain niiden tavaroiden varassa, mitä n. 40 litran reppuun mahtuu, tuntuu hyvältä.

Olen myös vähän erakko. Vaikka olenkin toisaalta todella sosiaalinen ja nautin seurasta, niin yhtälailla nautin myös yksin omissa ajatuksissani olemisesta. Minusta on hyvä, että on mahdollisuus hiljentyä niin, että on vain minä ja tie, ja maailmankaikkeus. Se, mitä olen tuosta vaellusreitistä lukenut, on antanut minulle kuvan, että siellä voi halutessaan vaipua omiin mietteisiinsä kenenkään häiritsemättä, mutta halutessaan löytyy niin vaellus- kuin juttuseuraakin. Mikäpä sen mukavampaa kuin tutustua uusiin eri puolilta maapalloa tuleviin ihmisiin ja heidän aivoituksiinsa, mutta omilla ehdoilla ja aikataululla!

Tuo nimenomainen reitti kuulostaa minusta hyvältä myös sen takia, että se on "helppo", siis siinä mielessä, että se on hyvin viitoitettu (=ei eksymisen vaaraa), ja siellä on lyhyiden välimatkojen päässä edullisia majapaikkoja koko reitin ajan. Ja jotenkin sekin ajatus tuntuu kivalta, että reitin varrella kerätään leimoja Credencial'iin, eli pyhiinvaeltajan passiin, joka päivälle, ja sitten perillepäästyä ne leimat tarkastetaan, ja kun minut oikeaksi pyhiinvaeltajaksi niiden perusteella todetaan, saan Compostelan, eli todistuksen pyhiinvaelluksesta. Lapsellista, joo, tiedän, mutta näköjään minulle tehoaa vielä nämä perinteiset lastenkasvatusmetodit ja houkuttimet. Ikuinen pentu olen! :-D

Muita teoksia

Kirjojen lisäksi myös tv:n avulla voi tutustua tähän vaellusreittiin.

Muutaman vuoden sisään Ylen kanavilta on tullut useampi Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta kertova dokumentti. Ensimmäinen, minkä näin, oli nimeltään Löytöretki. Se on tullut ainakin jo pari kertaa uusintana, viimeksi viime vuonna.Seuraava, FST:ltä tullut sarja, jonka näin, oli nimeltään Apostolinkyyti, se oli hyvin erilainen kuin tuo Löytöretki. Osoittaa sen, miten erilainen sama kokemus voi olla eri ihmisille. Nyt parhaillaan on menossa kaksi sarjaa, toinen FST:ltä, toinen Teemalta: Määränpäänä Santiago de Compostela ja Kohti Santiago de Compostelaa. Saattaa olla muitakin dokumentteja, mutta nämä ovat ne, joihin itse olen törmännyt. Näistä minun suosikkini on tuo Löytöretki; siinä on eniten sellainen tunnelma, kuin kuvittelen omassa vaelluksessani olevan.

Nyt aion seuraavaksi ostaa DVD:n elokuvasta nimeltä the Way. Se on kuvattu tuon Caminon varrella, ja monet vaelluksen tehneet ovat kehuneet pitäneensä tuosta elokuvasta. Ajattelin sen katsoa nyt ennen vaellukselle lähtöä, ja sitten toisen kerran vaelluksen jälkeen; todennäköisesti sitä sitten jälkikäteen osaa katsoa ihan eri näkökulmasta.

Kirjallisuutta

Muutaman kirjan olen tuosta vaellusreitista lukenut jo, mutta monta on vielä lukematta. On tosi kiva käydä läpi noita muiden kokemuksia samalta reitiltä, mihin itse on suuntaamassa; voi paremmin kuvitella, mitä itse sitten aikanaan kokee, mietiskellä ja pohdiskella jo etukäteen. Siinä kun minä olen niin hyvä, asioiden mietiskelyssä ja pohdiskelussa. :)

Kokoan tähän listan (suomenkielisistä) kirjoista, jotka tätä vaellusta käsittelevät. Tummennetut ovat niitä, jotka olen jo lukenut, ja muut sitten vielä odottavat hyppysiini pääsyä. Päivitän sitten tätä listaa aina silloin tällöin, näin pysyn itsekin kärryillä siitä, mitä seuraavaksi voisin kirjastosta vielä hakea.

• Bruun, Heli von - Linnunradan tiellä: pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan
• Coelho, Paulo - Pyhiinvaellus
• Gardberg, Carl Jacob - Santiago de Compostela: matka apostoli Jaakobin haudalle
• Issakainen, Martti - Jaakon tiellä: Santiagon vaeltajan päiväkirja
• Jäppinen, Liisa - Tätinä taipaleella: erilainen vaellus Santiago de Compostelaan
• Krogerus, Timo - Jaakopin tie: pyhiinvaellustarina keskiajalta
• Linna, Susanna - Simpukankuorelta kotiin: matkani Santiago de Compostelaan
• Marjakangas, Johannes - Elämäni vaellus: lähdin ja sain paljon
• Mylläri, Anneli - 33 päivää Santiago de Compostelaan: vaeltajan päiväkirja
• Mylläri, Anneli - Kolmea reittiä Santiagoon: vaeltajan päiväkirja 2
• Salminen, Jukka - Tie, mies ja tähtitaivas: pyhiinvaellus - Santiago de Compostela
• Samartin, Cecilia - Señor Peregrino 
• Selén, Kari - Simpukan tähden: vaellus Santiago de Compostelaan
• Tukiainen, Tapani - Kivipallo: matkalla pyhiin
• Wetterstrand/Lehtonen, Tuija - Kävellen Santiago de Compostelaan: matkakirja, muun muassa

Ensimmäiset varustelut

Jokaisessa kirjassa ja oppaassa, mitä olen tästä pyhiinvaellusreitistä lukenut, korostetaan sitä, että kengät ovat ensiarvoisen tärkeät, ja että ne täytyy hyvin kävellä sisään ennen vaellusta. Jalkavaivat ovat yleisin syy vaelluksella eteen tulleisiin ongelmiin ja vaelluksen keskeyttämiseen.

Siispä kenkäostoksille. Onhan minulla hyvät sisäänajetut lenkkikengät olemassa, mutta oppaiden (ja oman järkenikin) mukaan ne eivät riitä, vaan tarvitaan kunnolliset nilkkaa tukevat ja kosteutta hylkivät vaelluskengät. Sellaiset sitten ostin joulukuun alussa, ja nyt olen kuukauden verran niillä kävellyt. Hyvät ovat, ja varmasti vielä paremmaksi tulevat, kunhan niillä kevään ja kesän tepastelen menemään. Tällä hetkellä kuitenkin talvi ja liukkaus asettaa haasteita jalkineille, ja käytänkin nyt lenkeillä joulupukin tuomia Icebug-kenkiä, joissa on nastat pohjassa lipsahtelua estämässä. Mutta on tässä vielä reilusti aikaa saada ne varsinaiset vaelluskengätkin mukautettua oman jalan muotoisiksi.

Toisenkin varustelun tein, vähän niinkuin huomaamatta, tai ainakin ilman sen suurempia etukäteissuunnitelmia. Kävin muutama päivä sitten kaverin luona liivikutsuilla, ja sen jälkeen huomasin omistavani todella hyvät, tukevat ja kevyet urheilurintaliivit. Mikrokuitua, eli kuivuvat nopeasti; joka vaellusilta voin siis ne pesaista ja aamulla taas laittaa päälle. Ei tarvitse ottaa vaihtoliivejä reissuun mukaan ollenkaan. :)

Taustaa

Blogi on varmaan hyvä aloittaa kertomalla, miksi se on olemassa. Tämä tarina alkoi oikeastaan jo kymmenkunta vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran kuulin Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreiteistä. Ajatus pyhiinvaelluksesta alkoi kiehtoa minua valtavasti, ja päätin, että jossain vaiheessa elämääni vaellus, ainakin osittainen, täytyy tehdä. Nyt on se elämänvaihe, tämän vuoden lokakuussa vaellan Leónista Santiago de Compostelaan. Tämä blogi kertoo niin vaellukselle valmistautumisesta, kuulumisia sen ajalta kuin ajatuksia sen päätyttyäkin.