sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Varustelista päivitetty

Pyydän anteeksi hiljaisuuttani. Vaelluksen jälkeen on toki ollut kiirekin, mutta sitten ne hetket, kun olisi ollut aikaa, olen tehnyt mieluummin jotain muuta kuin ollut netissä. Nähtävästi siis pääsin (ainakin toistaiseksi) nettiriippuvuudestani eroon matkan aikana; sehän on vain positiivista!

En kuitenkaan ole blogia unohtanut, ja edelleen aion tässä jossain vaiheessa kirjoitella matkakertomusta. Nyt päivitin varustelistan, tai siis kirjasin jokaisen tavaran alle, kuinka tarpeellinen tai hyvä se reissussa oli. Jotain lukemista siis teille, jotta ette kokonaan minua hylkäisi! ;)

6 kommenttia:

  1. Hei Kaarina,

    kiitos hienosta ja tarkasta varustelistasta. Tuossa on paljon miettimistä.

    Minä olen myös huiviuskovaisia. Ne ovat niin käteviä reissussa.

    Pikkutavaroille olen pitänyt repun lantiovyössä pikkuista irtolaukkua, jossa on muutama lokero. Siihen ei kyllä vesipulloa mahdu, vaan vesi on täytynyt ripustaa viilekkeeseen. Ehkä pitää kokeilla vyölaukkua, nehän ovat kuulema tulossa muotiinkin :)

    Googlettelin Crocs Crostraileja, hyvältä näyttivät. Olen itse käyttänyt halpoja crocs-kopioita "iltakenkinä", koska ne ovat juuri se esine, jonka todennäköisesti jätän pois repusta kun lähden kohti kotia.

    Mulla on aikeissa lähteä matkaan pääsiäisen alla.
    Päivitän tiedon varustelistasi talvicamino-blogiini.

    terveisin Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. moi Jaana. "Huiviuskovainen"; hauska sana, joka kyllä hyvin kuvaa tuota suhdetta. :) Minulla oli noissa crocseissa se ajatus taustalla, että kun otan "kunnolliset", voin sitten oikeasti käyttää niitä iltojen lisäksi myös varsinaisella vaelluksella, jos se on tarpeen. Onneksi en itse joutunut niin tekemään, mutta matkakumppanini tosiaan käytti noita minun crocseja muistaakseni n. 5-6 päivänä ihan vaelluskenkinä, ja hyvin onnistui.

      Lisäsin muuten tuonne nyt myös kuvan minun kantamuksistani, kun sellaisen satuin löytämään. :)

      Poista
  2. Huomasitko, että Minna aloittaa caminon tällä viikolla:
    http://minnankengissa.blogspot.fi/

    terveisin

    Jaana

    VastaaPoista
  3. kiitosa vinkeistä - unelmoin seuraavasta vaelluksesta vielä

    VastaaPoista