sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Puolimatkassa

Tanaan on puolivali niin ajallisesti kuin matkallisestikin. 11 kavelypaivaa ja 156 km takana. Yksi 1505 m korkea vuori ylitetty muutama paiva sitten, ja toisen melkein samanmoisen alarinteella ollaan nyt, huomenna mennaan yli. Juttelin tassa eilen, kun ne vuoret lahestyivat, etta jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut, etta kavelepa noiden yli, niin olisin katsonut silmat pyoreina, etta eihan niin voi tehda. Mutta nakojaan vaan voi; nyt katson noita edessa olevia vuoria vain odotuksella ja jannityksella. :)

Pikkuhousujen hankausongelma ratkesi omalla patentilla: ensin pari yota ja yksi paiva ilman pikkuhousuja ja paljolla bepanthenilla, ja sen jalkeen koko ajan siivekkeelliset terveyssiteet housuissa, vaikka niita ei muuten tarvittaisikaan. Ongelmaa ei sen jalkeen ole siita tullut.
Vasen kantapaa vaivaa edelleen jonkunverran, minulla on plantaarifaskiittia ennenkin ollut, joten osasin oikeanlaisen pehmusteen kenkaan ostaa samantien, ja ilman sita en voisi kavella. Kovasti yritan venytella kantapaata, pohjetta ja takareitta (no koko jalkoja, toki) joka paiva ja tiikerisalvaa lotraan kovasti. Kipuilee liikkeellelahtiessa mutta vertyy sitten eika esta matkantekoa, kun hitaasti kulkee; paivamatkana on ollut keskimaarin 15 km. Vasen jalka muutenkin on vahan huonompi, polvi ei tykkaa alamaesta, ja sen semmoista. Mutta yhtaan rakkoa ei ole jaloissa, eika mitaan sellaista vaivaa, mika estaisi matkanteon. Suurella motivaatiolla joka paiva heraan ja lahden jatkamaan matkaa!

Rautaristille paasy oli huikea kokemus. Mutta kaikenkaikkiaan tama koko matka kylla on hienoa aikaa, elama on juuri tassa ja nyt, parhaimmillaan!

2 kommenttia:

  1. Sydämelliset ja kannustavat terveisit minulta ja koirilta. Olet sinä hieno tyttö - monella tavalla.
    Kiitos päivityksistä. On mieluista seurata matkantekoa ja tuntemuksiasi.
    Rakastan sinua muutenkin ja ihailuni kasvaa koko ajan.

    VastaaPoista
  2. Nautippa nyt lämpimästä, täällä raaputetaan ikkunoita ja Oulun seudula asustavat päivittää facebookkiin 4 asteen pakkasista.

    VastaaPoista