sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Huomenna!

Huomenna viimein on lähtö! Nyt selvästi jo huomaan, että ajatukset on jo siirtyneet reissuun; en yhtään jaksa stressata näillä arkijutuilla enää. Ja hyvä niin, on niitä jo ihan tarpeeksi stressattukin.

On tosi kiva lähteä! Kaikki on jo ihan valmiina. Repunkin purin ja pakkasin uudelleen, varmistin, että kaikki on mukana ja lisäsinkin pari pikkujutskaa varusteisiin vielä. Toivottavasti mitään ihanihanturhaa ei ole pakattuna; olisipa typerää kantaa jotain tarviketta koko reissu ilman, että sitä tulisi yhtään käytettyä.

Jalat jo haluaisi tien päälle, mutta sitä pitää vielä odottaa jokunen päivä. Huominen lento on vasta Helsinkiin saakka, sitten tiistaina matka jatkuu Bilbaoon ja keskiviikkona Leóniin. Siis vasta torstaiaamuna otan ensimmäiset askeleet siellä varsinaisella vaellusreitillä. Toki on tosi kiva jo tiistaina kierrellä Bilbaota, ainakin se Guggenheim-museo pitää käydä bongaamassa. Ja keskiviikkona sitten Leónin katedraali. Ja eiköhän muutakin nähtävää niistä kaupungeista löydy. Bilbaossa majoitus on Hotel Ripa'ssa, se oli edullinen (2 hh 48 euroa/yö) ja ihan juna-aseman vieressä. Leónissa sitten päästään pyhiinvaellustunnelmaan, kun (toivottavasti) majapaikka on nunnaluostarin albuergessa, eli pyhiinvaeltajien majatalossa. Siitä eteenpäin sitten ei mitään suunnitelmia olekaan; kävellään sen verran kuin hyvältä tuntuu ja majoitutaan siellä, missä minäkin iltapäivänä ollaan perillä. Santiago de Compostelassa pitäisi olla sitten viimeistään 25.10. että ehditään takaisin Bilbaoon paluulennolle 27.10.

Tähän astihan olen kirjoittanut tänne blogiin jotain joka sunnuntai. En yhtään osaa sanoa, miltä tien päällä tuntuu, bloggaanko matkalta vai en. Tiedän, että nettiyhteyksiä löytyy sielläkin, jos niitä tarvitsee. Mutta otan itselleni vapauden tehdä niin, miltä milloinkin tuntuu. Jos en halua pitää mihinkään päin mitään yhteyksiä, niin en sitä tee. Mutta jos tekee mieli jakaa tunnelmia ja ajatuksia vaikka joka päivä, niin sitten teen niin. Katsotaan. Matkan jälkeen kyllä kirjoitan tänne ihan varmasti kokemuksista joka tapauksessa.

4 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa !! Peukut pystyssä että kaikki sujuu hyvin

    VastaaPoista
  2. Nauti reissusta!!! Olet ajatuksissa päivittäin <3

    VastaaPoista
  3. Hei, osuin blogiisi vasta nyt... lähdin kävelemään St. Jean Pied de Portista Ranskan puolelta 1. lokakuuta 2012. Olin lentänyt sinne Ruotsin kautta laskeutuen Ranskan Biarritziin 30. syyskuuta eli tämän postauksesi päivänä. Kävelin viiden viikon aikana Santiagoon, jonne saavuin 4. marraskuuta. Lentäminen Ruotsin Skavstan (n. 100 km. Tukholmasta, bussilla pääsee) lentokentältä on erittäin nopeaa (3 tuntia) ja halpaa verrattuna noihin aikoihin ja hintoihin joita olet maksanut. Terveisin Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miia, kiva kun löysyit blogini, vaikka sitten vasta nyt. Peräkkäin sitten käveltiin. :)

      Poista