Pyhiin

Olen jäänyt useamman kerran miettimään, kerronko ihmisille, että olen lähdössä vaellukselle vai pyhiinvaellukselle. Vai ihan vain kävelemään Pohjois-Espanjaan.

Sen kävely-vaihtoehdon olen useimmiten hylännyt; se ei kerro tarpeeksi matkan luonteesta. Vaellus-sana kertoo enemmän reissun luonteesta; siitä, että itse matka on tärkeämpää kuin päämäärän saavuttaminen. Mutta se pyhiin, mitä se tarkoittaa, mitä sillä on eroa pelkälle vaellukselle?

Itse koen olevani lähdössä nimenomaan pyhiinvaellukselle. Ehkä eniten syynä tälle pyhiin-sanan käytölle on tuo reitti; se on vuosisatoja vanha pyhiinvaellusreitti, jota sadattuhannet pyhiinvaeltajat ovat käyttäneet. Miksen minäkin siihen joukkoon sopisi? Koen myös, että lähden tälle vaellukselle enemmän nimenomaan henkiselle matkalle kuin pelkästään maisemia tai kulttuureja ihastelemaan tai kuntoa kohottamaan. Se henkinen matka on minulle se tärkein syy, miksi olen nimenomaan pyhiinvaelluksella; lähden sinne etsimään henkistä kasvua, suuntaa elämälleni. Olemaan yksin ajatusteni kanssa, keskittymään olennaiseen. Henkisyydessä on minulle tässä mukana niin uskonnollinen aspekti kuin muukin hengellisyyteen, ajatteluun ja yhteyteen liittyvä puoli.

En tiedä, voi olla että panen tälle pyhiinvaellukselle liikaa odotuksia ja toiveita, ja huomaan jälkikäteen, että mikään niistä ei toteutunutkaan. Menee miten menee, sittenpä sen näkee. Tuskin se turha reissu kuitenkaan tulee olemaan!