Etsin kohtaloani

Sain juuri hetki sitten luettua Cecilia Samartinin kirjan nimeltä Señor Peregrino. Olen vielä vähän sisällä sen kirjan maailmassa ja sen tuomassa  tunnelmassa; hyvinkirjoitetut kirjat vievät minut aina mukaansa hetkiseksi ennen kuin löydän takaisin tähän arkielämään. Se on varmaankin yksi syy, miksi niin rakastankin lukemista; on tarpeen paeta silloin tällöin pois jonnekin kauas, toiseen aikaan ja/tai paikkaan.

Kirja loppui lauluun, jota voisin hyvinkin nähdä itsenikin laulamassa Santiagon tiellä sitten ensi syksynä. Kirjassa laulu tietenkin oli vain runona, ilman säveltä. Tekisinköhän siihen itse sävelen, ja todellakin sitten tätä Caminolla laulaisin...

Santiago de Compostela,

sen tietä kuljemme.

Sade on kuin siunaus,

aurinko lahja Jumalan.

Emme mieti kilometrejä

tai tavoittele tähtiä.

On matka paras palkinto,

Jumalan armo nautinto.

Jaakob, Jaakob, Jaakob,

rukoile puolestani.

Tietä pitkin kulkeissani

mä etsin kohtaloani.

Apostoli Jaakob, pyhiinvaeltajien suojelija,

sauvallaan mua johdattaa

ja antaa suojan paahteelta.

Mä käyn polvilleni maahan,

ja jos ihmeet ovat kukkia,

ehkä yksi on minua varten.